Kuukausi Beirutissa, osa 2

Koska lämpömittari kipusi melkein kaikkina päivinä sinne kolmenkymmenen paremmalle puolelle ja välimeri oli vartin automatkan päässä, käytiin sillon tällön uimassa. Libanonissa on kolmenlaisia ulkouintimahdollisuuksia: on julkisia rantoja, joissa on pääasiassa syyrialaisia, yksityisiä rantoja, jonne pitää maksaa päästäkseen, mutta ne on yleensä melko siistejä sekä uima-altaita, jotka on melko siistejä, ja kesällä ku merivesi on niin lämmintä että se ei ole edes virkistävää, kaikki suuntaa uima-altaalle.

Tällä kertaa me käytiin julkisella rannalla, jossa vesi ja ranta oli vähän likaisia. Libanonilaiset heittää roskat monesti vaan maahan, joten katupalveluvastaavilla on aikamoinen urakka kerätä ne pois, ja niitä oliki aika paljon. Siistiä oli se, että eka oli meri, sitten rantsu ja heti sen jälkeen alkoi kaupunki pilvenpiirtäjineen.

Tää kuva on mun yks ehoton lemppari Evan ilmeen vuoksi! Vaikka oltiin tuntikausia rannalla, mikään ei ollu sille tarpeeksi vaan aina olis voinu uida vielä kauemmin. Koska oli niin lämmin, missään vaiheessa ei tullu kylmä. Hullua oli se, että siinä vaiheessa ku oltiin lähössä pois, vesi ja ranta oli aivan yhtäkkiä täynnä roskia, joten eipä sinne enää kiinnostanu paljon jäädäkään. Lompsin fiksuna tyttönä avojaloin hiekassa, ja jossain vaiheessa se alko polttaa niin, että oli pakko laittaa juoksuksi. Opinpahan ainakin laittamaan sandaalit jalkaan seuraavalla kerralla.

Koska Libanonissa on ihan sairaan paljon autoja ja liikenne suht kaoottista sekä polttoaine edullista, käytiin ajelemassa melko monena iltana. Varsinkin alkureissusta ko Karimin serkku Rayane ei ollu vielä töissä, se oli meille yleensä kuskina. Zackin ja Dalian musiikkimieltymysten vuoksi kuunneltiin pääasiassa Lady Gagaa. Ajelu oli kuitenki ihan hullun hauskaa, ja sitä kautta myös Downtown tuli vähän tutummaksi, vaikka ei käytykään siellä juuri ollenkaan.

Beirut oli tosi jenkkimäinen paikka, siellä on amerikkalainen yliopisto, maksuvälineenä käy paikallisen liiran lisäksi dollarit, ja sieltä löytyy kaikki maholliset jenkkiruokalat, starbuckisista ja dunkin donutsista kfc:in. Englantiaki puhuttiin melko monessa paikassa.

Iltaisin vuoret näytti paljo siistimmiltä ku päivisin, sillä kun nuo talojen ja muiden valot sytytettiin, näki ne paremmin ku päivällä, sillä usein päivisin oli pilvistä. Vuorista tuli aika vahva Triestefiilis, sillä siellä oli aika samanlaista, tosin vähän pienemmässä mittakaavassa.

Sunnuntaina tosiaan käytiin aina jossain koko suvun voimin. Tässä ollaan Saudilaisen sheikin omistamalla maalla, joka on kuitenkin Karimin sedän Näziin nimissä. Siellä kasvo ihan hulluna kaikenlaista, ja tässä kuvassa porukka on poimimassa viinirypäleiden lehtiä viininlehtikääryleitä varten. Viikon päästä viinirypälesato on parhaimmillaan, ja mua harmittaa aika paljon se, että missataan se.
En edes tuntenu suurinta osaa niistä kasveista, mitä siellä pihalla kasvo. Kaikki oli kuitenki supernättiä!
Tuona sunnuntaina oli pormestarin vaalit, ja Rayane oli käyny äänestämässä. Libanonissa pitää olla 21-vuotias, että voi äänestää. Kariminki piti mennä, mutta sitten se ei kuitenkaan käyny. Rafik Haririn kannattaja kuitenkin voitti, ja se oli hyvä. Illalla ilotulitukset paukku ja panssarivaunut ajeli ympäri kaupunkia, sitä oli jännittävä seurata.

Karim ei ollu tosiaan käyny Libanonissa seittemään vuoteen, joten nuo sen serkut oli Karimin tavoin kasvaneet ihan hulluna. Dalia ja Rayane oli kuitenki muiden tyyppien tavoin ihan sairaan mielissään Karimista, Evasta ja Marwanista, ja homma näytti siltä, että mitään seitsemän vuoden taukoa hengailussa ei edes oo ollu.

Kuva sitruunapuusta! Maisteltiin appelsiineja, manteleita ja aprikooseja suoraan puusta, sitruunat sai kuitenki jäädä.
Kaktuksia oli kans aika monessa paikassa, mutta niihin en edes koskenut.

Karim leikkaamassa sokeriruokoa. Se oli niin makeaa, että kävi melkein karkista, tosin ilman lisäaineita. Lapset oli ihan hullun innostuneita tuosta, ja ne imeskeliki sitä aina ko sai käsiinsä.

Vuorilla maisemat oli tosiaan vähän eri luokkaa ko kaupungissa. Tää kuva on otettu Khanjien talolta vuorilta, ja kaikki nuo puut on oliivipuita. Niillä jäi tosiaan talo sinne ku ne 7v sitten muutti suomeen. Se oli rakennusvaiheessa ja jäi keskeneräiseksi, niinku moni muuki talo Libanonissa tuntui olevan. Käytiin siellä pari kertaa hakemassa kamoja ja vähän raivaamassa.

Tehtiin päiväreissu Saidaan, mikä oli ihan hauskaa. Saida sijaitsee vähän Beirutin eteläpuolella, ja mulle sanottiin ennen sinne menoa, että siellä ei oikeastaan oo mitään muuta ku markkinat. Eipä siellä mitään erikoista ollukaan, ihmeteltiin hygieenisiä linssejä joiden päällä linnut hengaili, ostettiin falafeliä joka ei ollu läheskään niin hyvää ko Karimin isän tekemä, ja eipä oikeastaan muuta.
Zacki käytti meitä hautausmaalla, minne niiden Shiddu eli pappa on haudattu. Kaikki haudat kuitenki näytti kaikkien muidenkin hautausmaiden tavoin tismalleen samalta, eikä haluttua hautaa löytyny. Oli kuitenki mukava käyä siellä ja nähä muslimien hautoja. Kristityillä oli tietenki omat hautausmaansa.

Manaralla eli Beirutin rantakadulla oli siistejä penkkejä! Niissä oli mukava istuskella ja katella merelle. Iltasin se oli täynnä ihmisiä polttamassa argilea eli vesipiippua, lapset riehu ja juoksenteli ympäriinsä ja autoista soi Libanonilaiset biilist.

Puistot oli melko komeita, ja munsta oli kauheen hauska ko yhessä puistossa oli pappajengi koossa pelaamassa tammea tai jotain muuta peliä.

Yhtenä päivänä ko oltiin tulossa sieltä Khanjien talosta vuorilla, tien vieressä oli kilpikonna! Eva oli aivan mielissään, sillä suomessa ei kovin paljo tepastele kilpikonnia vapaana, hyvä jos siilejä edes näkee.