Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Sama jäähä auton alle

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

torstai 10. kesäkuuta 2010

Sama jäähä auton alle

Viime päivinä on ollut kyllä kunnon kesäfiilis, vaikka lämmintä ei nyt aivan hulluna olekaan. Vihreää senkin edestä. Eikä tällä viikolla oo ees satanu, ainakaan vielä, joten se on ihan hyvä merkki. Oon koittanu ahertaa töissä, vaikka tällä viikolla onki tuntunu siltä, että mielummin olisin ulkona entä viettäisin kaheksaa tuntia päivästä kylmäksi ilmastoidussa toimistossa koneen äärellä.

Eilen oli Mondon avustajapileet korjaamolla ja kävin siellä sitten kääntymässä, nauttimassa vähän viininlehtikääryleitä ja hakemassa nimille naamat. Se on jännä, miten nimen perusteella pystyy luomaan vahvoja mielikuvia tyypistä, jotka sitten ei oo sinne päinkään, kun ihmisen näkee. Se nauratti eilen. Odotin näkeväni entisiä harjoittelijoita, jotka on nykyisä Mondon friikkuja, mutta ei siellä tainnu olla ko pari kuvaajaa. Toimittajille ei vissiin käy hyvin... No, we'll see!

Koska me mentiin korjaamolle taksilla, ja jouduin jättämään pyöräni töitten pihalle yöksi, kävelin töölöstä sitten kotiin. Oli hullun siisti kävellä, näki vähän enemmän niitä paikkoja. En ollu käyny Töölössä päinkään ko kerran aiemmin, joten oli ihan mukava kattella menoja siellä. Innostuin siitä kävelystä sitten niin paljon, että kävelin tänään töihin, ja seki oli mukavaa!

Tänään menin töistä suoraan Hakaniemeen, sillä meillä oli siellä kämpän näyttö. Tää kämppä menee tosiaan alta Jaanan palatessa takaisin Suomeen ens kuun alussa, joten pitää löytää tilalle jotain. Tää kämppä mitä käytiin kattomassa oli loistavalla paikalla Hakaniemen torin reunalla, 22 neliön kokonen sillipurkki, ja tietenkin ku Helsingissä ollaan, aivan törkiän kallis kokoonsa nähden (565 EUROA!!), mutta tilanne on se, että parempaakaan ei ole, joten jos saadaan tuo niin ollaan tyytyväisiä. Lupasi ilmoittaa heti kun saa avaimet, niin päästään allekirjoittamaan vuokrasoppari. Mut en kuitenkaan iloitse vielä, sillä never know.

Kun pyöräiltiin kotia Hakaniemestä, meikä jäi auton alle. Vaikka törmäys oli ehottomasti mun syytä, autokuski oli ihan paniikissa ja pahoitteli viis miljoonaa kertaa. Ehkä näytin niin säälittävältä ku kaaduin auton voimasta pyöräni kanssa komiasti maahan, että kaveri joutu aivan paniikkiin. Nyt on seki sitte koettu!

Jännää oli tänään myös se, että käytiin testaamassa Kumpulan maauimala, joka on siis tuossa aivan vieressä. Se oli ihan kiva, Karim koitti saaha mua hyppäämään kolmosen ponkusta mutta melekeen uskalsin. Ehkä ens kerralla uskallan siitä ykösestä...

Ja huomenna meikäläinen lakkaa olemasta juntti ja painelen kohti Viking Linen terminaalia ja hyppään mukaan Tukholman-risteilylle! Mitään kamoja ei oo vielä pakattu, mutta eiköhän jostain löydy oivat kampsut karaokenlaulantaan ja tax free-ilotteluihin. Jännittävää!

Ps. MAINOS: Kansii tykätä Mondon facebook-ryhmästä, meikä nimittäin arpoo päivittäin jonku ajan (en muista) kolme vapaavalintaista opaskirjaa! Terveisin onnetar.


Translation: It has been a very exciting week! It is so green everywhere, so I'm bored with sitting in the office all day. Today I got hit by a car, swam in a pool next door and went to see an apartment for the end of the summer. Tomorrow I'm going on a ferry and head to Stockholm (finally!).

Tunnisteet:

2 kommenttia:

10. kesäkuuta 2010 klo 21.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei anteeks nyt vaan Inka mutta mä en voinu muuta ku nauraa sun auton alle jäännille :D Ei sinänsä siis tämä onnettomuus vaan se millä tyyneydellä kirjoitit että "kotimatkalla jäin auton alle" samaan tyyliin ku olisit kirjottanu että kävit ostaan maitoa kaupasta. Tosiaan sama jäähä :D Ei muuten ennää ku kuukausi ja sitte nautitaan kesästä Brightonin kivisellä biitsillä.

 
13. kesäkuuta 2010 klo 10.41 , Blogger Inka kirjoitti...

Ai se on kivinen se piitsti! Kauheaa huijausta! Mutta ei se haittaa, toivotaan että sielä on lämmintä sitte ko tullaan koska tää vesisade alkaa jo vähän hajottaa!

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu