Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

archie gone lebanon

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

maanantai 31. toukokuuta 2010

Kyllä nirsolle sentään jokin kelpasi

Meikäläinen on aivan tajuttoman nirso silloin, kun on kyse ruuasta. Oon hyvin tottunu suomalaiseen sapuskaan, joka monen ulkomaisiin herkkuihin rakastuneiden mielestä ei maistu juuri miltään. Tulinen ruoka saa mun kainalot hikoamaan, ja jos pöytään kannetaan jotain vähänkään epäilyttävän näköistä, voin luvata, että muut saavat sen kiskoa parempiin suihin.

Sen vuoksi mua vähän jännitti ennen Libanonin matkaa se juttu, että miten saan kiskottua napaani evästä, jos se ei ookaan ihanaa. Oon Karimin porsujen luona maistellu ko. maan herkkuja, joista jotku on ollu hyviä, toiset ei.

Koska oltiin Karimin isoäidin luona, paikallista ruokaa tuli maisteltua juuri oikealla tavalla tehtynä. Suurinta osaa eväistä maistelin, kaikista en tykänny, mutta munakoiso maitokastikkeella sai jäädä kattilaan, vaikka Karim koittikin vakuutella, että se on ihanaa.

Ehoton lemppari Libanonilaisista sapuskoista oli tiedossa jo ennen matkaa: tabouleh. Salaatti, johon tulee dürümvehnää, tomaattia, persiljaa, minttua ja ehkä vielä jotain muutakin. Sitä oli tarjolla muun muassa Karimin ylppäreissä, ja se on aina ollu ihanaa. Enkä ollu ainoa mielipiteeni kanssa, sillä Karimin sedän vaimo Batia veti sitä lautaskaupalla, kun sitä eteen sattui.

Ostettiin myös suomeen tuliaisiksi pari juttua, mistä matkan aikana nautiskeltiin:

Pistaasihalva oli kuulemma jopa parempaa kuin suklaahalva

Halva oli tärkeä osa aamiaista joka aamu. Arabialainen leipä on ihan superohutta, vähän burriton kaltaista mutta ei sinne päinkään. Halvaa kun vähän laittaa sinne väliin ja rullailee menemään, niin kyllä maistui! Kaikki nauro mulle ja Karimille, kun syötiin tuota niin paljon. Sain kuulla myös parit varoitukset siitä, miten se tekee munsta lihavan, jos jatkan sen ylensyöntiä.

Parasta oli kuitenki se, kun hävettiin Karimin kans sitä että oltiin syöty kaikki halvat sen isoäidiltä ja ostettiin uus purkki, että sen ei tarttis pelkästään meitä varten niitä ostella. Karimin tädin mies Ra'id, semmonen suht isomahainen tyyppi, kävi sitten yks ilta (jonka aamuna oltiin avattu uus halvapurkki) vetämässä yli puolet halvapurkista naamaansa. Oli hyvä sitten aamiaisella ihmetellä, että ei kai me näin paljoa syyä, ku tyhjennettiin se purkki sitten aamiaisen päätteeksi.

Ostettiin halvaa kotisuomeen ihan reilusti, tuliaisiksi siskolle ja veljelle ja meille sitten vähän isompi purkki. Ongelma on nyt siinä, mitä sen kanssa söis. Pitänee käydä tsekkaamassa noita Hämeentien halal-kauppoja, josko niistä löytyisi arabialaista leipää tuon kyytipojaksi. Ellei, pitänee koittaa olisiko pitaleivistä mihinkään. Toivotaan, että tää halva ei jää syömättä.
Al Rifai on kuulemma Libanonin parasta mahlutaa

Toinen ihanuus mitä raahattiin kotia, oli mahluta eli pähkinäsekoitus. Ei sinällään kuulosta mitenkään erikoiselta, mutta siinä vaiheessa kun sitä naaman eteen tuodaan, niin kyllä maistuu. Kaikkialla oikeastaan, kun meni kylään, niin jossain vaiheessa joku toi pikkuisen kipon mahlutaa naposteltavaksi. En tuntenu läheskään kaikki noita pähkinöitä, enkä tunne vieläkään, mutta omat suosikit kuitenki löyty.

Nuo on siis paahdettuja ja maustettuja. Kaikki ei tietenkään oo ihania, ja noista ruukataanki syyä vaan ne jotka maistuu. Kerran oltiin jossain ulkona ja tyypit otti kourallisia pähkinöitä, söi mieleisensä ja heitti loput sitten takas pähkinäpussiin. Kätevää.

Mun suokkareita on ehottomasti paahdetut mantelit, sekä cashew- ja pistaasipähkinät. Tuossa pussissa mitä me ostettiin, on kolmenlaisia manteleita ja kahenlaisia pistaasipähkinöitä. Ostettiin tuota aika paljon, itelle kilo ja sitten tuliaisiksi jotain, ja kun oltiin lähössä, Karimin täti heitti meille vielä toisen kilon ja oltais varmaan saatu muiltakin, ellei oltais vedottu siihen, ettei matkalaukkuun mahu enää sukkaakaan.

Nyt sitte on ainaki pähkinöitä.

Translation: I'm the pickiest person I know, so beforehand I was quite nervous about the Lebanese food, if I like it. Some things were good, some weren't, so it was the same as everywhere. I found my two favourite things and bought some to Finland as well. Mahluta, roasted peanuts which are so good!! We bought one kilo to ourselves, and the day we were leaving, got another one from Karims aunt. It is gonna take some time to eat that amount of nuts. Another thing was halawa with pistachios. Sweet but delicious, especially with the thin arabic bread. Mm-m, mm-m.

Tunnisteet: ,

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kuukausi Beirutissa, osa 1

Kauan odotettu ja haaveiltu kuukauden matka Beirutiin on nyt sitten tehty. Aluksi jännitti hulluna, miten mut otetaan vastaan, miten pärjään kun en osaa kieltä yhtään, ja miten jaksetaan olla siellä se kolme ja puoli viikkoa. Mitään noista ei olis tarvinu jännittää yhtään, sillä kaikki meni suurinpiirtein mainiosti. Tietty välillä hajotti aivan sairaan paljon se, että en tajunnu jutuista juuri mitään, eikä Karimkaan jaksanu kokoaikaa olla mulle kääntämässä.

Menomatkalla meillä oli niinkin mahtava vaihto ku viis tuntia Budapestin Ferihegyn kentällä. Olin etukäteen melko hajonnu siitä, että joudun viettämään aikaa Budapestissä, sillä en saanu siitä kovin mukavaa kuvaa viime kerralla, kun siellä vierailin. Tuo vaihtoaika meni kuitenki ihan ok, eikä paikallisten asiakaspalvelijoiden ystävällisyyden olemattomuuten tarvinnut törmätä kertaakaan - hyvin meni siis!

Viis tuntia meni siinä, että Karim ja Marwan nukku, ja me Evan kans otettiin kuvia ja katottiin leffaa ja muuta. Oli kyllä pitkä viis tuntia, ei voi muuta sanoa.

Perillä Beirutissa oltiin siis kolmen aikaan yöllä, mutta meitä oltiin onneksi vastaanottamassa.


Aluksi tietenki oli jännää ku kaikki kyltit ja muut jutut oli arabiaksi ja ranskaksi. Siihen arabiankieliseen tekstiin kiinnitti tietenki ihan hulluna huomiota, kun ei ollu tottunu näkemään muunlaisia ko itelle tuttuja kirjaimia. Muutaman päivän päästä siihen ei kuitenkaan enää kiinnittäny huomiota, niinku ei minareeteista kantautuviin rukouskutsuihinkaan.


Banaanipuut oli ihan mahtavia! Niitä näky aika paljon, ja tää kuva on otettu melko läheltä keskustaa. Matkan loppuvaiheessa käytiin banaanivarkaissa! Se oli semmonen kokemus, että ei ollu ennen tullu tehtyä, vaikkakin ne banaanit oli vielä sen verran raakoja, että niitä ei voinu etes syyä.
Kuten jo Roomassa hieman hehkutin, palmut on niin siistejä! Ja Beirutissa niitä oli noin kymmenkertainen määrä siihen mitä Roomassa, joten voitte uskoa, että ekan päivän jälkeen en jaksanu hihkua jokaisen palmun kohalla että "JEE PALMUJAAAA!".

Välimeri oli tosi kaunis, ja en oo pitkään aikaan nähny merta tuolla tavalla, eli noin suurena. Itämeri ei ihan ehkä oo verrattavissa välimereen, joten sen näkeminen tuotti mulle ainakin melko suuria elämyksiä. Rantsua oli kaikenlaista: hiekkarantaa, kivirantaa, kalliorantaa yms. Ja vesi oli niin suolasta! En oo aikasemmin uinu kunnon meressä, niin tuo suolapitoisuus tuli vähän yllätyksenä. Mukavasti kirveli silmiä ko vähän joutu vettä niihin.

Libanonin lippuja oli yllättävän vähän ympäriinsä. Itse lippuja en nähny juurikaan, mutta kaikenlaisia maalauksia ja muita noista lipuista oli. Tuossa lipussa on siis seetripuun kuva, se puu kasvaa ainoastaan Libanonissa. Näin ehkä kaks seetriä, sillä niitä on vaan vuorilla, eikä lähetty erikseen kattomaan niitä, sillä jotain piti säästää myös ens kerralle.

Tää kuva on otettu Jbeilin vanhassa kaupungissa. Käytiin siellä kattelemassa jotain raunioita. Kiinnostus raunioiden ihailemiseen on vähän laskenu Roomassa vietetyn kymmenen päivän jälkeen, joten nuo ei aiheuttanu mitenkään hullun suuria elämyksiä, vaikka olihan niitä ihan kiva katella.
Oli ihan sairaan kuuma päivä, ja tuo tais olla se ensimmäinen mikä vietettiin Beirutissa, joten kuumuuteenkaan ei oltu edes vielä ehitty totutella sen helsingin +10 asteen jälkeen. Joten hiki virtasi ja piti juua palijo, luonnollisesti.

Tölkit oli niin siistejä, tässä taidonnäytettä paikallisten Kokis Lightista.

Moskeijoita oli joka toisella nurkalla, tässä näkyy Jbeilissä sijaitseva sinikattoinen moskeija. Aluksi kiinnitin huomiota vaan sinikattoisiin moskeijoihin, ja ihmettelin että miks ihmeessä kaikissa moskeijoissa on siniset katot. No, eipä niissä oo, ja sitte tajusin että suurin osa moskejoista on ihan tavallisen talon näkösiä, eikä niitä voi erottaa samalla tavalla ko tutut kirkot näkee heti.
Jbeilissä piti tietenki päästä vähän reenaamaan, vaikka oltiinkin raunioiden keskellä. Potkualusta ei ollu se kaikkein tasaisin, joten tasapaino meinas hukkua vähän. Oli kuitenki jännää!

Tässä näkyy vähän amfiteatteria ja Jbeilin kaupunkia, vuoret ja luonnollisesti myös palmu.

Vaikka Jbeilissä oli ihan sairaan kuuma, Karim halus siitä huolimatta juoksennella tummissa vaatteissa. Se piti itseasiassa farkkuja melkein koko matkan, ja shortsit pääsi jalkaan vaan muutamana päivänä. Eikä kertaakaan valittanu kuumuutta, joten siinä todiste siitä, että vaikka olis seittemän vuotta asunu suomessa, sitä edeltäny kolmen vuoden jakso libanonissa vaikuttaa yhä.
Karimin isä tuntu olleen hyvinki kiinnostunu kaikesta mitä Jbeilissä näky, ja tää seinä oli ehkä siisteimpiä juttuja siellä.

Yks superhieno Libanonin juttu on se, että ku tulee vieraita, niin pöytään laahataan kauheat kasat hedelmiä! Tässä näkyy myös baklavaa ja muita leivoksia, mutta kiinnittäkää nyt huomiota kuitenki noihin hedelmiin. NAMNAM!

Ekojen päivien aikana käytiin ajelemassa ympäri Libanonia ja kattelemassa kaikenmaailman turistinähtävyyksiä, kun oli auto käytössä. Käytiin myös tippukiviluolissa, jotka oli aika siistit. sinne mentiin tuommosilla vaijerihisseillä, ja koska olin ekaa kertaa semmosessa, niin seki oli melko siistiä.
Tippukiviluolissa ei saanu ottaa valokuvia, joten kuvasaldo sieltä on tämä, minkä Karim otti salaa. Tippukivet on muodostunu tuhansien vuosien kuluessa, kun katosta tippuneen veden mukana on tullu kalkkia, ja se on kivettyny. Käytiin kahdessa eri luolassa, toinen oli ylempänä ja toinen alempana. Se alempi grotto oli siitä erilainen että siellä meni joki, ja me käytiin sitten veneellä ajelemassa vähän siellä luolassa ja kattelemassa tippukiviä.

Tippukiviluolat sijaitsi tosiaan vuorilla, joten kasvillisuuskin oli sen mukainen. Vähän vihreämpää kuin pölyisessä Beirutissa, ja sehän kelpas!

Tunnisteet: ,

Kuukausi Beirutissa, osa 2

Koska lämpömittari kipusi melkein kaikkina päivinä sinne kolmenkymmenen paremmalle puolelle ja välimeri oli vartin automatkan päässä, käytiin sillon tällön uimassa. Libanonissa on kolmenlaisia ulkouintimahdollisuuksia: on julkisia rantoja, joissa on pääasiassa syyrialaisia, yksityisiä rantoja, jonne pitää maksaa päästäkseen, mutta ne on yleensä melko siistejä sekä uima-altaita, jotka on melko siistejä, ja kesällä ku merivesi on niin lämmintä että se ei ole edes virkistävää, kaikki suuntaa uima-altaalle.

Tällä kertaa me käytiin julkisella rannalla, jossa vesi ja ranta oli vähän likaisia. Libanonilaiset heittää roskat monesti vaan maahan, joten katupalveluvastaavilla on aikamoinen urakka kerätä ne pois, ja niitä oliki aika paljon. Siistiä oli se, että eka oli meri, sitten rantsu ja heti sen jälkeen alkoi kaupunki pilvenpiirtäjineen.

Tää kuva on mun yks ehoton lemppari Evan ilmeen vuoksi! Vaikka oltiin tuntikausia rannalla, mikään ei ollu sille tarpeeksi vaan aina olis voinu uida vielä kauemmin. Koska oli niin lämmin, missään vaiheessa ei tullu kylmä. Hullua oli se, että siinä vaiheessa ku oltiin lähössä pois, vesi ja ranta oli aivan yhtäkkiä täynnä roskia, joten eipä sinne enää kiinnostanu paljon jäädäkään. Lompsin fiksuna tyttönä avojaloin hiekassa, ja jossain vaiheessa se alko polttaa niin, että oli pakko laittaa juoksuksi. Opinpahan ainakin laittamaan sandaalit jalkaan seuraavalla kerralla.

Koska Libanonissa on ihan sairaan paljon autoja ja liikenne suht kaoottista sekä polttoaine edullista, käytiin ajelemassa melko monena iltana. Varsinkin alkureissusta ko Karimin serkku Rayane ei ollu vielä töissä, se oli meille yleensä kuskina. Zackin ja Dalian musiikkimieltymysten vuoksi kuunneltiin pääasiassa Lady Gagaa. Ajelu oli kuitenki ihan hullun hauskaa, ja sitä kautta myös Downtown tuli vähän tutummaksi, vaikka ei käytykään siellä juuri ollenkaan.

Beirut oli tosi jenkkimäinen paikka, siellä on amerikkalainen yliopisto, maksuvälineenä käy paikallisen liiran lisäksi dollarit, ja sieltä löytyy kaikki maholliset jenkkiruokalat, starbuckisista ja dunkin donutsista kfc:in. Englantiaki puhuttiin melko monessa paikassa.

Iltaisin vuoret näytti paljo siistimmiltä ku päivisin, sillä kun nuo talojen ja muiden valot sytytettiin, näki ne paremmin ku päivällä, sillä usein päivisin oli pilvistä. Vuorista tuli aika vahva Triestefiilis, sillä siellä oli aika samanlaista, tosin vähän pienemmässä mittakaavassa.

Sunnuntaina tosiaan käytiin aina jossain koko suvun voimin. Tässä ollaan Saudilaisen sheikin omistamalla maalla, joka on kuitenkin Karimin sedän Näziin nimissä. Siellä kasvo ihan hulluna kaikenlaista, ja tässä kuvassa porukka on poimimassa viinirypäleiden lehtiä viininlehtikääryleitä varten. Viikon päästä viinirypälesato on parhaimmillaan, ja mua harmittaa aika paljon se, että missataan se.
En edes tuntenu suurinta osaa niistä kasveista, mitä siellä pihalla kasvo. Kaikki oli kuitenki supernättiä!
Tuona sunnuntaina oli pormestarin vaalit, ja Rayane oli käyny äänestämässä. Libanonissa pitää olla 21-vuotias, että voi äänestää. Kariminki piti mennä, mutta sitten se ei kuitenkaan käyny. Rafik Haririn kannattaja kuitenkin voitti, ja se oli hyvä. Illalla ilotulitukset paukku ja panssarivaunut ajeli ympäri kaupunkia, sitä oli jännittävä seurata.

Karim ei ollu tosiaan käyny Libanonissa seittemään vuoteen, joten nuo sen serkut oli Karimin tavoin kasvaneet ihan hulluna. Dalia ja Rayane oli kuitenki muiden tyyppien tavoin ihan sairaan mielissään Karimista, Evasta ja Marwanista, ja homma näytti siltä, että mitään seitsemän vuoden taukoa hengailussa ei edes oo ollu.

Kuva sitruunapuusta! Maisteltiin appelsiineja, manteleita ja aprikooseja suoraan puusta, sitruunat sai kuitenki jäädä.
Kaktuksia oli kans aika monessa paikassa, mutta niihin en edes koskenut.

Karim leikkaamassa sokeriruokoa. Se oli niin makeaa, että kävi melkein karkista, tosin ilman lisäaineita. Lapset oli ihan hullun innostuneita tuosta, ja ne imeskeliki sitä aina ko sai käsiinsä.

Vuorilla maisemat oli tosiaan vähän eri luokkaa ko kaupungissa. Tää kuva on otettu Khanjien talolta vuorilta, ja kaikki nuo puut on oliivipuita. Niillä jäi tosiaan talo sinne ku ne 7v sitten muutti suomeen. Se oli rakennusvaiheessa ja jäi keskeneräiseksi, niinku moni muuki talo Libanonissa tuntui olevan. Käytiin siellä pari kertaa hakemassa kamoja ja vähän raivaamassa.

Tehtiin päiväreissu Saidaan, mikä oli ihan hauskaa. Saida sijaitsee vähän Beirutin eteläpuolella, ja mulle sanottiin ennen sinne menoa, että siellä ei oikeastaan oo mitään muuta ku markkinat. Eipä siellä mitään erikoista ollukaan, ihmeteltiin hygieenisiä linssejä joiden päällä linnut hengaili, ostettiin falafeliä joka ei ollu läheskään niin hyvää ko Karimin isän tekemä, ja eipä oikeastaan muuta.
Zacki käytti meitä hautausmaalla, minne niiden Shiddu eli pappa on haudattu. Kaikki haudat kuitenki näytti kaikkien muidenkin hautausmaiden tavoin tismalleen samalta, eikä haluttua hautaa löytyny. Oli kuitenki mukava käyä siellä ja nähä muslimien hautoja. Kristityillä oli tietenki omat hautausmaansa.

Manaralla eli Beirutin rantakadulla oli siistejä penkkejä! Niissä oli mukava istuskella ja katella merelle. Iltasin se oli täynnä ihmisiä polttamassa argilea eli vesipiippua, lapset riehu ja juoksenteli ympäriinsä ja autoista soi Libanonilaiset biilist.

Puistot oli melko komeita, ja munsta oli kauheen hauska ko yhessä puistossa oli pappajengi koossa pelaamassa tammea tai jotain muuta peliä.

Yhtenä päivänä ko oltiin tulossa sieltä Khanjien talosta vuorilla, tien vieressä oli kilpikonna! Eva oli aivan mielissään, sillä suomessa ei kovin paljo tepastele kilpikonnia vapaana, hyvä jos siilejä edes näkee.

Tunnisteet: ,

Kuukausi Beirutissa, osa 3

Käveleskeltiin Beirutissa ollessamme tapamme mukaan melko paljon, mitä muuta tyypit piti melko omituisena. Juuri kukaan ei siellä kulje jalkaisin tai pyörällä, vaan aina mennään joko omalla autolla tai taksilla. Käveleskellessä näkee kuitenkin kaikkia siistejä juttuja parhaiten, joten se on se mun juttu.

Koska Beirutissa puhutaan ranskaa ja arabiaa pääosin, kaikki kyltit, liikennemerkit ja muut on tietty myös ranskaksi. Se helpotti aika paljo meikäläisen kaltaisen turistin elämää, sillä oli mukava ymmärtää jotain välillä.

Vaalimainoksia oli ympäri kaupunkia aivan hirveästi. Jokainen seinä, portti tai muuri oli täytetty vaalimainoksilla. Nähtiin ehkä kolmen eri naisen mainokset, muut oli sitten miehiä. Karim sano että nuo mainokset on noissa paikoissa varmasti vielä vuodenkin päästä, sillä niitä ei oo kukaan keräämässä pois.
Tuo Beirutin rantakatu oli yks siisteimpiä juttuja, mitä siellä oli. Sen varrella olevat palmut oli kuitenki melko kitukasvusia, tai ainaki puolikuolleita, joten niissä ei ollu hulluna kehumista.

Iltasin nuo pilvenpiirtäjät pääsi oikeuksiinsa, kun oli vähän hämärämpää.

Rafik Haririn rakennuttama moskeija, jonka vieressä oli Haririn hautapaikkana toimiva suuri teltta. En tajunnu miten iso juttu Hariri olikaan, ja miten paljon pääministerin murha Libanonilaisiin vaikutti, ennenko menin tuonne. Joka toisessa kadunkulmassa on jossain Haririn kuva, ja ko puhutaan Haririn seuraajasta, puhutaan Harirista.

Hariri oli kaks kautta pääministerinä, ja ekana kautenaan se käytti hulluna omia varojaan Beirutin jälleenrakentamiseen ja puhdistamiseen. Sillon viemärit oli puhtaita, roskia kerättiin ja muuta. Harir ei kuitenkaan ollu pääministeri kahta kautta putkeen, ja se tyyppi joka valittiin sen jälkeen, pilas melkein kaikki sen saavutukset. Viemäreitä ei puhistettu joten ne tulvi talvisin ja muuta mukavaa. Sen jälkeen Libanonilaiset oppi ja äänesti Haririn taas pääministeriksi, mutta toisella kaudellaan se ei enää laittanut omia rahojaan jälleenrakentamiseen, vaikka saikin paljo aikaseksi.

Munsta oli omituista se, että vaikka oli vasta toukokuun puoliväli, nuo tyypit jotka makas noilla kivillä oli jo ruskettunu aivan pavuiksi! Voin vaan kuvitella miltä ne näyttää elokuun lopulla jos kaikki muutki Beirutilaiset on siihen mennessä ruskettuneet ihan hiiliksi.

Zack, Rayane, Karim, Ziyad ja Eva. Pelattiin aika paljon korttia tuolla niiden mummon luona.

Kuten jo aiemmin mainitsin, vuorilla maisemat oli vähän eri luokkaa mitä betoniviidakossa. Vaikka ajomatka ei kestäny puolta tuntia kauempaa, maisemat oli totaalisen erilaiset. Tuntu välillä että olis tullu jonneki avan eri paikkaan.

Sillon ko Eva ja Marwan oli vielä Beirutissa, oli tosi helppoa kulkea. Hypättiin vaan Marwanin kyytiin ja se vei meijät aina johonki, en kyllä koskaan tienny että missä oltiin mutta siistin näköistä oli.
Viikunapuita! Pohojosen tyttönä munsta on jotenkin tosi omituista ajatella, että ympäri vuoden voi saada eväänsä suoraan puista ja pensaista. Talvet libanonissa tarkoittaa siis sitä, että lämpötila on melkein aina nollan yläpuolella ja vettä sataa kokoajan. Kesällä taas ei sada juuri ikinä, ja lämmintä on sitten vähintään se 30 astetta.

Harrastettiin aika paljon potkukuvia, sillä housut oli hyvät ja maisemat sitäkin siistimmät. Valitettavasti Karimin fakkujen vuoksi sen potkut tuli sen verran matalalle, joten tyydyin leuhkimaan ja esittelemään ainoastaan omia potkujani.

Yks sunnuntai ei mentykään sinne sheikin omistamalle maalle, vaan mentiin piknikille. Se oli joku suuri nurtsi missä oli hirveästi porsua argileiden ja muiden kamppeiden kanssa, grillattiin ja muuta. Tuossa kuvassa Eva, Lea ja Ziyad edustaa.

Karimin isosetä, 83-vuotias Tufii ei pitäny mun nimeä juuri minään, ja sanoki että oon Libanonissa aina Ingrid. Se oli vähän hönö mutta hullun viisas, ja kaikki aina pilkkaa sitä ja nauraa sille, mutta se on kuitenki iteki ihan mielissään. Siitä huolimatta että se on 83, se ei syö yhtään lääkkeitä, vaan kävelee hulluna, juo pari litraa teetä päivässä ja polttaa ihan sairaan paljon tupakkaa. Ja tuo keihäs mikä sillä on tuossa kuvassa, on sokeriruoko.

Käytiin uimsassa myös altaalla, jotta sekin tulisi koettua. Ajettiin melko kauas banaaniviljelmien luo, ja sen jälkeen paljastui kolmen altaan sisältävä uimapaikka. Tuona päivänä oli lämmintä joku 33 astetta, ja kaikki oli ihan varmoja että palan ja sairastun, koska oon niin vaalea ja olin niin kauan auringossa. Siinä kävi kuitenkin niin, että en edes ruskettunu.
Hengailtiin aika paljon siellä Karimin mummon parvekkeella, sillä sieltä oli hyvät näkemät vastapäisiin taloihin, viereiseen jalkapallostadioniin ja alas kadulle, missä näky aina hulluna tuttuja. Monet sukulaiset asui siinä ihan vieressä, joten niille aina huudeltiin ja vilkuteltiin sieltä. Vaikka Karim ei ollu käyny tuolla seittemään vuoteen, alakerran parturi ja sen oppipoika tunsi sen heti, samoin kauppias joka oli ennen pitäny kauppaa siinä alakerrassa, kävi heti Karimin nähtyään juttelemaan sille.

Asuttiin tosiaan siellä Karimin mummon luona, ja niilä oli mitä raivostuttavimmat naapurit, jotka mölys ihan hulluna. Siinä meidän ikkunan puolella oli myös poikakoulu, joten aamuisin herättiin kellon soittoon ja hullun riehumisen alkuun, kun välitunti alkoi.

Matkan lopussa liiroja löytyi lompakosta 92 000, joten piti tietty vähän rahapousailla. Arvoltaan tuo setti on siis siinä 55 euron luokkaa, eli rikkaita oltiin.

Kaiken kaikkiaan vuoden 2010 toukokuu oli yks jännimpiä, mitä oon kokenu. En kuitenkaan saanu Libanonista vielä tarpeekseni, vaan mieli tekis lähteä sinne uudestaan, luonnollisesti vähän kehittyneiden arabian taitojen kera. Jospa tässä pikkuhiljaa jotain oppis, ja ehkä painun sitten Karimin (ja Lullun) kans sinne ens lokakuussa.

Tunnisteet: ,