Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pakkauspuuhia

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Pakkauspuuhia





Tätä iltaa oon oottanu pitkään ja hartaasti. Vuoden ensimmäinen matka on ihan nokan edessä, ja se helpottaa sillä siitä lähtee tämän vuoden reissailu. Toistaiseksi tiedossa ei ole tulevan reissun lisäksi kuin kaksi matkaa, mutta uskon vahvasti että niitä tulee lisää. Olis parempi tulla, sillä vaikka kotimassa reissaamista onkin tullut viime aikoina harrastettua reilusti, kaukokaipuu on ollut viedä tytön mennessään!

Huomenna siis suuntaamme Maukan kanssa aamutuimaan junaan ja Tampereelle, jossa meillä on pienimuotoinen marttakerhon kokoontuminen. (Meillä on tyttöjen kanssa marttakerho jossa ommellaan, kudotaan, leivotaan, askarrellaan ja kokataan yhdessä - aivan parasta!) Tampereelta matka jatkuu lauantaina Helsinki-Vantaan kautta Brightoniin ja Miian luo. En malta millään odottaa niitä plussakelejä, kyllä kelpaa!

Mukaan lähtee laukku, jonka ostin iskälle meidän Lontoon-reissu varten (ehkä oli oma lehmä ojassa). Viime Brightonin-reissulta ostettu maailman siistein riisipussista tehty meikkipussi ja Mipalta synttärilahjaksi saatu Waldo Pancaken luggage tag (mikä ihime tämä on suomeksi!?). Kyllä nyt kelepaa!

Hyvää matkaa siis mulle, nähään viikon päästä!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu