Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Viikonlopun meininkejä

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Viikonlopun meininkejä

Mustien reeneistä, opettajana vaan neljä mm-kultaa saanut Mäkinen. Bongatkaa myös meikä ja opun sonkut tulgi!

Viikonloppu sisälsi pääasiassa mahtavaa seuraa, valuvaa hikeä ja ponnistuksia. Kyseessä oli siis leiriviikonloppu, ja se hujahti nopeasti. Aivan äärimmäisyyksiin ja oman kunnon rajalle ei päästy, mutta muutamia uusia asioita tuli opittua ja se on aina tärkeintä. Ja mikä parasta, näiden Pasin ottamien kuvien avulla sain taas vähän käsitystä siitä, miltä mun tekniikka näyttää.

Nää nuoret harrastajat oli jotenki hellyyttäviä siihen asti, kun ne alko riehumaan.
Keltsujen matsireenit, kuvan selät kuuluvat meidän oppilaille.


Kumarrukset ennen reenejä! OSAYlaiset voi bongata mun lisäksi muitakin tuttuja!

Tässä kuvassa tekniikka ei ehkä niin kukoista, mutta onneksi meininki oli hyvä.
Koska omista potkubrassailuista ei oo kuvia, ni laitetaan sitten Karimin sivupotku.

Loppuun vielä kuva Mikosta, joka kertoo aika paljon meidän lajista. Vaikka ase olis kädessä, silti on hyvä meininki.
Semmoinen viikonloppu tällä kertaa. Pystykuvat on tarkoituksella valtavia, palautetta otetaan vastaan ja mahdollisesti myös huomioidaan, jos se miellyttää. Aurinko paistaa nyt sen verran että taidan painella työpäivän päätteeksi ulos! (Meikä rakastaa mun työtä, onko parempaa aikaa lopettaa työpäivä ko klo 11?)

Tunnisteet:

2 kommenttia:

19. huhtikuuta 2011 klo 14.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitä töitä sä teet ja miks ihmeessä tossa kuvassa tarvittiin asetta :D?

 
19. huhtikuuta 2011 klo 20.21 , Blogger Inka kirjoitti...

Testailtiin itsepuolustuskamoja, tuo ase ei siis oo oikea! Ja mää oon toimittaja, saan toistaiseksi nauttia siitä etuudesta että voin päättää työaikani itse. Ja voin kertoa että kyllä kelepaa!

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu