Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

archie gone lebanon

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

tiistai 25. lokakuuta 2011

Rentoilua mökillä



Kaks päivää mökillä tuli kyllä tarpeeseen, ja viiden (kyllä, tätä en häpeile!) päivän treenitauko sitäkin enemmän. Joskus pittää vaan ottaa iisisti, ja nyt taas jaksaa!

Tunnisteet:

lauantai 22. lokakuuta 2011

Vielä hetkeksi Beirutiin

Manaran eli rantabulevardin hotelleja ja palamuja
 Kaivelin kaukokaipuissani epätoivoisesta kuvakansioitani, ja löysin sieltä muutaman Beirut-kuvan, jotka on jääneet syystä tai toisesta kokonaan julkaisematta. Nämä lienee nyt hyvä julkaista, ennen kuin ensilumi tullee ja sen myötä lähtee hetkeksi kaikki reissuhaaveet!

Juttu ei nyt kovin luista kun mieli on jo syyslomalla (ei sillä että mulla semmosta olis) ja tulevassa mökki- ja vaeltelureissussa. Tässä kuitenkin jotain kateltavaa, vaikka jutut onki nyt vähissä.

Karimia ei takana killunut meri tuntunut paljoa kiinnostavan

Tultiin yks ilta aika ajoissa katteleen auringonlaskua, ihailtiin sitten noita pauhuja

Rantsussa on menossa kova rakentaminen, vaikka noita hotelleja onki jo valtavasti

Aika pieni mango! Ja voin kertoa että tuo Spinneysin hevi-osasto oli jotain muuta mitä mun lähikaupassa

Jossain vaiheessa päästiin rantsulle oikiaan eri auringonlaskun aikaan

Taas näitä makeita Ramaan-koristeita, tässä kuun koko meni ihan järjestyksessä
Yks ilta ostettiin kilo jäätelöä, ja eri mauista sitruuna oli mun ehoton lemppari

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Seuraavaksi suuntana Yli-Ii/Pudasjärvi! Kivaa syyslomaa!

Tunnisteet:

torstai 20. lokakuuta 2011

Määränpäänä Hollanti, ainakin haaveissa

Kuva
Tää viikko on ollu jostain syystä aivan hirviä. Töissä ko lueskelee päivät pitkät eri maiden matkaoppaita, kivojen ravintoloiden, kahviloiden, kauppojen ja hotellien nettisivuja, niin alkaa tässä matkakuume taas nostaa rumaa päätään. Oon joka toinen päivä ollu lähössä New Yorkiin, joka toinen päivä jonnekin muualle.

Syytän nyt valtavasti WSOY:n Amsterdam-opasta siitä, että mulla on tällä hetkellä melko paha Hollantikuume. Mua koitettiin houkutella reissaamaan Hollantiin tässä vähän aikaa sitte mutta ennen joulua meikäläinen ei lähe mihinkään muualle ko reeneihin, joten se meni siinä. Sitten muistin, että Karimillahan on hiihtoloma!

Ollaan nyt kovasti suunniteltu reissua Belgia-Hollanti-Saksa-akselille hiihtolomaviikolle, majoitukset on jo varattu kahteen paikkaan mutta lentoja ei oo vielä! :D Joten siis aika hyvässä järjestyksessä hoidetaan nää hommat. Oikiasti keksin tän jutun vasta tänä aamuna joten voi olla että eipä tästä mittään tuu mutta olispa se siistiä ja piristi tää haaveilu ainaki mun harmaata syyspäivää.

Ideana olis siis lentää Ryanairilla Kaunasin kautta Belgian Charleroihin, sieltä Brysseliin, sitte vuokrata auto ja lähtä rossaileen pitkin maita ja mantuja. Haaveissa olis vierailla ainaki Rotterdamissa, Amsterdamissa, Düsseldorfissa ja Antwerpenissä, missä mulla taitaa olla yks kaveri!

Mutta katotaan nyt miten käy, jääkö haaveeksi...

tiistai 18. lokakuuta 2011

Hyvästit junamatkailulle

Rohkenin epäillä tätä jo VR:n junauudistuksen yhteydessä, mutta en ollut niin rohkea että olisin käynyt tarkistamassa asian saati uskaltanut sanoa sitä ääneen. Nyt se on kuitenkin tarkistettu joten se on myös ääneen sanottava: Hyvästi Kajaani-juna! Ystäväni Valtion Rautatiet nimittäin ilmeisesti huomasivat systeemissään porsaanreijän, jota minä olen ainakin henkseleitä paukutellen törkeästi hyväksikäyttänyt.

Uudistuksen yhteydessä siis poistui systeemistä se mahdollisuus, että Oulu-Kajaani-välin olisi voinut matkustaa Tikkurilan kautta samaan hintaan kuin lyhimmillään kyseisen matkan, sillä nyt hinta on aivan normaali. Harmitti hieman, kun kokeilumielessä sivuja selailtuani vastaan tuli tämännäköistä tekstiä:


Niinpä niin, meikäläinenkin on siirtynyt valmistumisen myötä aikuiseksi. Tästä lähtien kuljetaan siis jollain muulla kulkupelillä kuin junalla.

Ehtikö kukkaan muu nauttia tästä porsaanreijästä?

torstai 13. lokakuuta 2011

Badger-purnukoita Nykistä


Siivoilin äsken vessan kaappia ja löysin sieltä aarteita. Kuvissa esiintyvät Badger-purnukat ostin Road tripin viimeisenä iltana New Yorkissa, kun Karimin kans päätettiin piipahtaa vielä kerran Whole Foodsissa. Jos joku ei tiijä, niin Whole Foods on jenkkiläinen ruokakauppaketju missä myydään pääasiassa luomua ja lähiruokaa, ja sen kaupan vihannes- ja hedelmäosastossa löytyy. Kosmepuolelta löytyi aikamoinen satsi Badgerin supersuloisia purnukoita, ja mun oli aivan pakko ottaa niistä mukaani edes yks. Tai kaks.


Onneksi sain järkeiltyä itelleni silloin vielä tulossa ollutta Beirutin reissua aatellen viimeinkin After sun-voidetta (koko jenkkireissun olin vinkunu Juhon voidetta kärtsänneille olkapäilleni), joka varmasti tulisi tarpeeseen (en käyttäny sitä vissiin ko kerran). Ja sitten tätä kylymää syksyä, pimiää talavia ja mahollista lentsua silimälläpitäen myös chest rubia, miten se nyt suomennettaankaan.


 

Tästä inspiroituneena alakoin taas haaveileen Nykin reissusta (joku kerto että on menossa sinne jouluksi, nyyh). Vaikka se nyt ei ehkä aivan heti oo ajankohtaista, niin tsekkasin silti, että hintaseurannan kautta löytää lennot Helsingistä New Yorkiin hintaan 462 ja rapiat päälle. Nyyh taas. Ei kai täsä muu auta ko alakaa säästämään että voi lähtä hamstraamaan lissää tuommosia söpöjä purkkeja.

Tunnisteet: ,

tiistai 11. lokakuuta 2011

Retki Ähtärin eläinpuistoon


Pyhäjoelta jatkettiin kohti Lapuaa, missä oli luvassa tyttöjen viikonloppu (+ yks pitkähermoinen kihlattu). Se piti sisällään Bali-kuvien katselua, ihanaa ruokaa, mahtavia juustoja, innokkaita koiria, rehvakkaan baarireissun, satoja ajokilometrejä ja tietty hyvää seuraa! Lauantaina viipotettiin kohti Ähtärin eläinpuistoa (ja Tuurin kyläkauppaa, heh), mikä herätti vähän ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta oli tosi mukavaa tepastella keskellä metsää ja ihastella upeita elukoita, toisaalta en ollu ihan varma mitä mun moraali oli siitä mieltä. Viimeistään masentuneen ja itsetuhoisen sammakon (alin kuva oikealla) kohdatessani mietin, menikö ne kaheksan euroa väärään paikkaan.

Plussaa kuitenki siitä, että pyörätuolilla tuntu pääsevän melkein jokapaikkaan, vaikka invavessaa ei alun infossa ollutkaan ja koko kiertue alkoi portailla. Täsä taitaa olla kaikki kuvat mitä voin tuosta reissusta näyttää iliman että tullee selekään, joten se siitä. Tänä viikonloppuna Suomi-kiertue jatkuu, sillä viikonloppu vietetään Kainuun sydämessä treenimerkeissä Puolangalla!

Tunnisteet:

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Pyhäjoen helmi


Vitosluokalla kiipesin ekaa kertaa mummolan vintille. Se oli rakennettu niin, että sinne ei päässyt sisältä asunnosta vaan sinne piti kiivetä tikapuita pitkin ulkopuolelta. Siellä ei ollu mitään valoa tai muuta, pelkästään valtava kasa sahanpurun sotkemia vaatteita. Ei kuitenkaan mitä tahansa vaatteita, vaan mun äidin ja sen sisarusten vanhoja vaateaarteita: 70-luvun leveälahkeisia housuja, pitkäkauluksisia nappipaitoja, korkeakorkoisia tolppakenkiä (joista oli parit hukassa jossain sen vaatekasan uumenissa) ja kulahtaneita paitoja. Suurin osa niistä oli vähän reikäisiä tai muuten kuluneita, mutta joukossa oli muutamia ehyitä vaatteita.

11-vuotias Inka rakastu näihin vaatteisiin. Muistan kulkeneeni ylpeänä superleveälahkeisissa farkuissa ja luonnonvalkoisessa kauluspaidassa kouluun. Kohta kaverit jo arvas, että kaikki mun hieman erikoiset vaatteet oli mummolan vintiltä. Supersuokkariksi on jääny mieleen tummansiniset leveälahkeiset farkut, joissa on flanellivuori. Miettikää miten siistit, talvella ei tarttenu laittaa erikseen kalsareta!

Rakkaus vanhoihin vaatteisiin on vieny mut monille kirppareille, mutta perjantaina se vei munt Pyhäjoelle. Asustetalo Perkiömäki sijaitsee Pyhäjoen keskustassa ja on oikea vintage-rakastajan aarreaitta, ja sitä se oli myös meikäläiselle.




Yli 60 vuotta sitten perustettu kauppa myy tuotteita, joita sen omistaja Taimi Perkiömäki on vuosien varrella kauppansa valikoimaan haalinut. Suurin osa tuotteista on kotimaisia, osa yrityksistä jotka on lopettaneet toimintansa vuosia sitten. Joukossa on myös esimerkiksi ranskalaisten tekemiä vaatteita.

Putiikissa myydään kaikkea kengistä alusasuihin ja mekoista talvitakkeihin. Oli melko suuri houkutus olla ostamatta yhtään takkia, sillä 70-luvulla tehdyt Luhdan takit (jotka silloin vielä valmistettiin Suomessa!) olis varmasti lämmittäneet melkoisen mukavasti koko pitkän talven.




87-vuotias Perkiömäki työskentelee edelleen liikkeessä, ja ainakin meitä Maukan kanssa hän tykkäsi jututtaa pitkän tovin. Kaupassa oli todella paljon hypisteltävää, ja ellei vintagekamat muuten iske, löytyy tuolta aivan älyttömän hyviä juttuja naamiaisiin! Tästä tuli ainaki meikän vakivierailukohde aina Pyhäjoen ohi ajaessani.

Kotimaan reissailu on muutenki jääny viime aikoina vähän maailmankiertueen alta piiloon, mutta tän helmen löytäminen innottaa ainakin mua löytämään Suomesta lissää siistejä juttuja.

Asustetalo Perkiömäki, Kuntatie 2, Pyhäjoki

Tunnisteet:

torstai 6. lokakuuta 2011

Reilihaaveita

Kuva
 Ei oltu päästy elokuun reissulta edes kotiin saakka, kun alettiin Karimin kanssa suunnitella jos suurempaa reissua ensi kesäksi. Tai no onhan se ollu tiedossa jo pidemmän aikaa, mutta silloin vasta käytiin käsiksi yksityiskohtiin. Ollaan siis menossa alkukesästä reilaamaan. Tajusin tuossa vähän aikaa sitten, että jos haluan reilata enää sillä halvimmalla mahdollisella lipulla, on mun hypättävä junan kyytiin tulevana kesänä tai viimeistään sitä seuraavana. Tätä juttua ei kuitenkaan jätetä nyt viime tippaan vaan jätetään se mahdollisuus auki, että jos ens kesän jälkeen junaraide tuntuu kuumalta, voi edullisesti reilata vielä yhtenä kesänä!

Oon käyny siis kerran aikaisemmin parin viikon reilin itäisessä Euroopassa, mutta täytyyhän se Kariminkin kokea, joten meikälle tarjoutui mainio syy taas päästä reissuun!

Ajaksi ollaan nyt mietitty jotain kolmen viikon ja kuukauden välistä, ja ajankohdaksi touko-kesäkuun aikaa, kun Euroopassa ei ole vielä kesälomat alkaneet. Menneenä kesänä harmitti valtavasti se, että missattiin käytännössä kokonaan Suomen kesä, joten reili ollaan suunniteltu toistaiseksi niin, että kotona oltaisiin juhannuksen korvilla. Ja koska meikä rakastaa reissujen suunnittelua, on se sama aloittaa vajaata vuotta ennen itse matkaa. :)

Se tärkein eli reitti on puhututtanut jo useaan otteeseen, ja on saanut jo jollaisen muodon. Ongelmahan on vaan se että tekisi mieli nähdä niin paljon paikkoja! Tää lista mikä meillä nyt on, on aivan liian pitkä ja vaatii karsimista, mutta jostain on lähettävä. Välissä on tosi paljo pitkiä junamatkoja, ja niitäkin varmaan pitkää pätkiä mutta tarkoitus olis viettää mahdollisimman paljon öitä junissa (oon edelleen ällikällä lyöty niistä ÖBBn loosseista).

Valittiin aloituspisteeksi Berliini, sillä Karimilla on sukua siellä ja se olis varsin kätevä tapa käydä pikaisesti moikkaamassa niitä, ja tietysti myös sen vuoksi että sinne pääsee lentämään niin edullisesti AirBerlinillä. Berliinistä matka jatkuisi mutkien kautta Prahan suuntaan, sieltä sitten Krakovaan (Karim haluaa välttämättä käydä Auschwitzissa, mua ei välttis kiinnostaisi sinne enää toista kertaa mennä), siitä ehkäpä jopa Wienin kautta Graziin (no okei Itävallassa tuskin pysähdytään kahdesti). Tässä kohdin on vielä mietinnässä se, mennäänkö käymään Mariborissa, sitten jokatapauksessa Zagrebiin. Mua houkuttaisi hirveästi Sarajevo, ja olin jo aivan mielissäni mielessäni palaamassa sitten Adrianmeren rantsua pitkin Splitiin ja muualle, kunnes huomasin että Sarajevosta Splitiin ei mene junaa. Täytyy sitten miettiä, otetaanko onnikka alle vai skipataanko molemmat suosiolla.

Ljubljanassa oon halunnu käydä jo vuosia, ja sinne olis tarkoitus nyt reilillä mennä viimein. Sieltä sitten pikainen pyörähdys Venetsiassa, ja mutkien kautta Nizzaan, Madridiin ja lopulta Lissaboniin. Sieltä EasyJetillä Lontooseen pariksi päiväksi ja sieltä sitten halpalennolla takas Suomeen.

Huh oon kauhuissani siitä miten paljon tuosta pitää vielä karsia, sillä kuukaudeksikin tuossa on aivan liikaa nähtävää. Toisaalta joo, toisaalta ei, sillä kyllähän meillä oli aika kunnianhimoinen suunnitelma myös jenkkireissussa ja se sopi meille täydellisesti. Mutta katsotaan nyt.

Ootteko te käyny reilaamassa tai missään noista aiemmin mainituista paikoista? Matkavinkkejä saa heittää jo nyt!

maanantai 3. lokakuuta 2011

Ach du heiliger Bimbam!


Kävin Saksassa ja siellä näytti kutakuinkin tuolta. En kierrellyt mitään suurkaupunkeja, vaan vietin päiväni ja yöni lähinnä pikkuisissa kyläpahaissa ja semisuurissa kaupungeissa, mistä poikkeuksena oli Dresden. Haha, saattaa kuulostaa hassulta kun kirjoitan sillain ku olisin ollu matkalla pitkään ja nähny monta paikkaa, vaikka todellisuudessa reissu kesti neljä päivää joista yks vietettiin junassa ja lentokoneessa. No, kyseessä ei ehkä ollu mikään valtavan pitkä reissu, mutta paikkoja tuli ainakin nähtyä.

Lennot mulla oli Lufthansalla (ei mitenkään erikoisen hyvä lentoyhtiö mun mielestä) Frankfurtiin, mistä suhautettiin heti kaakkoon kohti Würtzburgin pikkukaupunkia. Siellä yö ja seuraavana päivänä viinirinteille ja kierreltiin ympäriinsä frankkialueella. Reissun loppupuolella paineltiin Dresdeniin, ja siinäpä oliki kaunis kaupunki!

Kyseessä oli tosiaan työreissu, minkä aikana mulla oli vapaa-aikaa noin kaksi ja puoli tuntia, päivät oli pitkiä, joskaan ei mitenkään erityisen raskaita. Päällimmäisenä jäi mieleen nuo kaikki upeat talot ja niiden yksityiskohdat, supersuosikkina tuo eläinaiheinen liikennemerkki. :)

Laitan kuvia ja tarkempaa kertomusta viinirinteiltä (pääsin viimein käveleen siellä missä viinirypäleet kasvaa!!!) kunhan tiiän, mitkä kuvat menee eteenpäin ja mitkä voin julkaista täällä. Siihen kyllä menee aikamoinen tovi.

Tunnisteet:

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Oulun uusi lentokenttä


Viime tiistaiaamuna painelin neljän maissa kohti Oulunsalon lentokenttää. Kyseessähän on siis Suomen toiseksi suurin lentokenttä, ja kaikille jotka on siellä käyny se tulee varmasti suurena yllätyksenä. Ootin siis mielenkiinnolla, josko remontilla oltais saatu kenttä arvoiseensa kuntoon, ja olihan se! Siellä täällä oli vielä vähän remontintynkää, mutta paikka näytti jo lentokentältä! Vaikka tuloaulassa mikään ei ollu muuttunu, mutta turvatarkastuksen jälkeen oli!

Alakerrassa on edelleen ne neljä kämästä porttia mistä pääsee koneeseen ainoastaan ulkokautta, en sitten tiijä että mitkä lennot niitä käyttää. Yläkerrassa taas ensimmäisenä tervehtii noiden upeiren mustaoranssien käytävien lisäksi punainen matto! Melekosen makijaa!




Merkittävin muutos on siis tuo uusi yläkerta, missä on VALTAVA kahvila, mukavia penkkejä ja lisäportit. Bonuksena tuo passintarkastusalue, eli nyt Ouluun voi tulla lentoja myös Schengenin ja EUn ulkopuolelta, jee! Hitusen meikäläistä huvitti nuo portit 15-17, sillä portteja 5-14 ei oo ollenkaan. Tuohan nuo suuret numerot ehkä vähän ison maailman tuntua, mutta kai sitä oltais pärjätty hyvin porteilla 5-7 myös..

Lentokonneisiin päästiin siis putken kautta, ja hieno oli myös se aula  minne matkatavarat tullee, mutta siinä vaiheessa ku sinne pääsin en tienny missä mun kamera oli joten se jäi kuvaamatta. Kantsii käydä tsekkaamassa tuo kenttä!

Tunnisteet: