Häähumua Hietasaaressa

Eilen oli melekosen makija päivä, kun laitettiin jalalla koreasti ja juhlistettiin meidän road trip -tiimiinkin kuuluneen Janin häitä. Vanha reenikaveri oli jo torstaina käynyt uunituoreen vaimonsa kanssa sanomassa maistraatissa tahdon, mutta siunaus liitolle piti tietty saada, ja eilen suunnattiinkin iltapäivästä Kastellin kirkkoon.

Ja mikä iltapäivä se oli! Perjantaina oli ehkä maailman paras kesäkeli, eikä eilinen jääny siitä kovin kauaksi. En voinu muuta ko taas kerran iloita siitä, että meikätyttö saa tsirppailla ympäriinsä mekossa, kun poitsujen piti pukea ylleen semihiostava puku. Eipä sillä, huivi olkapäillä oli tuolla kirkossa aivan liian kuuma, mutta olipahan jotakin, mihin pystyi keskittyä niinä hetkinä, kun kyyneleet tekivät tuloaan, nimim. aina märisemässä häissä.

Oltiin ihan supermielissään näistä juhlista, sillä vaikka nää oliki mulle ja Karimille jo kolmannet kaverihäät, oli nää ensimmäiset, missä meillä molemmilla oli kavereita. Kastellin kirkon jälkeen pakattiinkin auto täyteen mustia vöitä ja neonin nokka kohti Hietasaarta, missä häähumusteltiin sitten yöhön saakka.

Samalla saatettiin myös vähän suunnitella ens kesän Road Tripiä, joka näillä näkymin tulee toteutumaan aivan varmasti! JES! Nimittäin meillä on kasassa jo viiden hengen porukka kun mun ja Karimin lisäksi mukaan on lupautunut lähtemään viime reissulla mukana ollut Janne, sekä viime reissulta kotiin jäänyt Pasi ja mikä parasta, sen tyttöystävä Maria. Ens reissulla ei siis tartte houkutella Karimia mun kans mihinkään shoppailujutuille, vaan voin vinkata Marialle ja pojat voi mennä johonki minne haluaa. Kaiken hyvän lisäksi en todennäköisesti joudu menemään yksin leffaan katsomaan hömppää, jos muut haluaa mennä kattomaan Transformers kolmosen. Sanoinko jo, että mahtavaa!? :) Juho vielä arpoo, samoin myös Ismo, mutta eiköhän toinen pojista ainakin taivu eeppisen road tripin edessä.

Mutta takas siihen pääasiaan eli eilisiin häihin! Jani ja Emilia oli panostanu melekosesti sapuskoihin, ja heiteltiinkin morsiusparin pöytään useita thumbs uppeja illan aikana samalla, kun ahdoimme vatsoihimme toinen toistaan parempia sapuskoja. Onko oikeasti mitään parempaa kun mudcake -henkinen pohja ja valkosuklaamoussea tuoreiden mansikoiden kera? Sori jos vesi kihahti kielelle, mutta kakku oli kaikinpuolin niin täydellistä, että en voi olla mainitsematta. Jälleen päästiin taas todistamaan, miten Inka ja Karim (ja myös Pasi) toteutti parempi överit ku vajarit -ruokafilosofiaa.

Urheilullisena miehenä Jani piti huolen siitä, että homma ei menny aivan mässäilyksi, sillä päästiin kokeileen frisbeegolfia! En oo koskaan harkinnutkaan kokeilevani sitä, vaikka kaikki on sitä vuolain sanoin kehunu, mutta kun skumppakisassa näytti käyvän niin, että Karim oli ylivoimainen finalisti, piti munkin laittaa taitoni peliin ja kuinka siinä kävikään, että pääsin Karimin kanssa finaaliin (miten onnessaan jostain tämmöisestäkin voi oikeasti olla? :D). Lopulta Karim voitti mut muutamalla sentillä, mutta taattiinpahan ainkin se, ettei meidän pöydästä skumppa loppunut.

Ja puhutaanko hetki tuosta morsiosta? Kun on nähny kavereita pääasiassa treenisalissa hikisenä hakkaamassa toisia tai punnertaen ähkien ja puhkien, meinas meikätytöltä ainakin lähtä jalat alta, kun Emilia asteli kirkkoon isänsä kainalossa. Niin kaunis!

Mutta sitten tärkeimpään eli meikän mekkoon. :D Oon vaahonnu kaikille, jotka vaan jaksaa kuunnella, tuosta mun mekosta, sillä oon siitä aika mielissäni. Kangas löytyi jo tammikuussa Marimekon tehtaanmyymälästä Herttoniemestä, ja rakastuin sekunnissa tuohon superohueen puuvillaan, salkopapu -kuosista nyt puhumattakaan. Heti mielikuvissa siinsi maksimekko, mutta vasta joskus keväällä keksin, millaisen yläosan siihen haluan.

Mää oon aina ollu vähän semmoinen mutkat suoriksi -ompelija, ja sen takia useimmat mun tekeleet jää vähän kesken tai vaihtoehtoisesti niiden saumat ei kauheesti kestä päivänvaloa. Viime vuosina oon onneksi oppinu vähän lisää kärsivällisyyttä ja sitä kautta saanu myös ompeleista vähän parempia. Oon ommellu 13-vuotiaasta enemmän ja vähemmän aktiivisesti, enkä oo koskaan oppinu käyttämään kaavoja. Tämäkin mekko siis syntyi täysin ilman kaavoja, meikälle tuttuun tyyliin. Yläosan piirsin täysin freehandina ja olin yllättynyt siitä, ettei mun ompelija -siskokaan kauheesti löytäny siitä korjattavaa, jes! Ehkä munsta ei mitään muodin huipulle -kisaajaa tuu koskaan, mutta voinpahan ainakin vastata ite juhlamekoistani.