Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Maailman ympäri

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

torstai 9. elokuuta 2012

Maailman ympäri

Kuva
Vielä jonain päivänä minä sen toteutan, maailmanympärysmatkan. Tai oikeastaan, ei ehkä voi sanoa "jonain päivänä", kun oon jo päättäny että se tapahtuu kolmen ja puolen vuoden päästä. Taas vähän ylipitkälle oon suunnitellu tätä elämää, vai mitä? En oo ikinä tehny mitään viisi- tai kymmenvuotissuunnitelmia elämässäni, mutta viime vuosina oon huomannu tekeväni suurten matkojen suunnitelmia. Se suunnitelmalista näyttää tällä hetkellä seuraavanlaiselta:

Inkan (ja Karimin) suuret matkat
2013 Road Trip in the USA part 2
2014 Rentoutumista täysillä -loma
2015 Okei, tässä ei ole vielä mitään
2016 Maailman ympäri !!!

Niin, tuosta seuraavastahan te oottekin jo kuulleet. Yks road trip ameriikassa ei riittänyt, vaan meidän pitää saada toinen. Ei vaan mun ja Karimin, vaan sama ongelma tuntuu olevan myös Ismolla, Juholla ja Jannella. Niinpä me annetaan periksi kiusaukselle ja lähdetään uudelleen. Mukaan tulee myös ainakin Pasi ja ehkä sen tyttöystävä Maria (TYTTÖ!!!! JESSSDSS!!), joten uudesta reissusta tulee vähintään yhtä eeppinen kuin edellisestä.

Mites sitten tuo rentoutumista täysillä -loma? No, me reissataan Karimin kanssa kuten muutkin minibudjettireissaajat: nopeasti paikasta toiseen, että ehtii nähdä lyhyen loman aikana mahdollisimman paljon, majapaikan tasolla ei ole niin väliä kunhan se on edullinen, eikä me missään ravintoloissa tykätä syyä kun halavempaa ruokaa saa kaupasta. Niin päätettiin sitten ottaa yksi loma pelkästään rentoutumista varten. Semmoinen kuin ne tekee kaikissa romanttisissa elokuvissa: viikoksi palmun alle jonnekin rantsuun all-inclusive (kyllä, luitte oikein!) mestaan. Huono omatunto kalvaa jo nyt.

Vuosi 2015 on vielä vähän auki, mutta ehkä saan sen anteeksi kun eletään vasta vuotta 2012. Mutta mun suuret matkat -suunnitelman mukaan me valloitetaan Karimin kanssa maapallo alkaen tammikuussa 2016.

Hiljaa ja varovaisesti ollaan puhuttu, että sitten joskus mennään maailmanympärysmatkalle. Että pitäisi käydä Afrikassa, Australiassa, Etelä-Amerikassa, sitten tietysti Aasiassa muallakin kuin vain Libanonissa. Ja että me ei ehkä koskaan saada Pohjois-Amerikasta tarpeeksemme. Niin päätettiin sitten, että lähdetään, miksi ei. Otetaan pari vuotta, tehdään töitä niska limassa, säästetään enemmän kuin asuntoa varten pitäisi säästää ja kun oikea hetki (eli tammikuu 2016) koittaa, myydään kaikki mahdollinen irtaimisto mistä raaskitaan luopua, irtisanotaan vuokrasopimus ja lähdetään.

Reissu pitää aloittaa tammikuussa sen vuoksi, että matkan kesto on kuusi kuukautta ja meillä ei vaan millään kestäis pää matkustaa eka kuus kuukautta ja sitten tulla takaisin talveen. Sen takia me aloitetaan tammikuussa, ja kun tullaan takaisin, pitäisi Suomessakin olla kesä. Vietetään kaks kuukautta Aasiassa, kuukausi Ausseissa ja Uudessa Seelannissa, kuukausi Afrikassa, kuukausi Etelä-Amerikassa ja kuukausi Pohjois-Amerikassa. Tai jos ihan totta puhutaan, oon hahmotellu jo vähän reittiäkin, sillä saahan sitä haaveilla varsinkin, jos on jonain päivänä päättänyt toteuttaa sen haaveen.

Jotain konkreettisia asioita on tämän eteen jo tehtykin. Nimittäin lupaus siitä, että taidan vuoden päästä ottaa vastaan yhden työrupeaman, jonka vuoksi en olis iltaisin kotona muuten kuin lauantaisin. Mutta se olisi sen arvoista, aivan varmasti. Ja miten saadaan sitten kaikki muut työkuviot ja kaikki muut elämän asiat järjestettyä? En tiijä, mutta mulla on vahva luotto että kaikki järjestyy.

Kuten Ulla taas eilen opetti: unelmia ja haaveita täytyy olla. Tällä kirjoituksella minä yhdyn tuohon ajatukseen vähintään sataprosenttisesti.

Ketkä muut haaveilee maailmanympärysmatkasta? Ja ne jotka on sen toteuttanu, saa leuhottaa!

Tunnisteet:

2 kommenttia:

9. elokuuta 2012 klo 11.52 , Blogger Ulla kirjoitti...

Voi Inka, mää rakastan sun blogia ja ennen kaikkea sun suunnitelmia! Aion laittaa Maken lukemaan tämän postauksen ja sanon, että näin_meki_tehdään!

En tiiä oonko maininnut sulle koskaan vanhasta tv-mainoksesta, jossa sellainen nuori nainen teki kahta tai kolmea työtä ja kävi aina illalla laittamassa tienatut rahat laiturin alle jemmaan. Sitten lopulta se otti ne ja lähti jonnekin maailman ympärysmatkalle tai jonnekin upeaan reissuun. En muista mitä siinä mainostettiin mutta se oli niin ihana mainos, että aina muistelen sitä ja tuosta sun työkertomuksesta tuli ihan se mieleen. Määki haluaisin paiskia töitä hulluna ja sitten häipyä reissuun pitkäksi aikaa. Onneksi sää oot olemassa ja muistutat esimerkilläs, että munki pitää tehdä niin =) <3

 
10. elokuuta 2012 klo 7.31 , Blogger Inka kirjoitti...

:D Teeppä niin, sillä en usko minkään olevan niin siistiä kuin maailmanympärysmatkan suunnittelu. Ja mää itseasiassa mietin sekunnin että kehtaanko kirjoittaa tämmösestä mikä on toistaseksi niin kaukana tulevaisuudessa ja tässähän voi tapahtua vaikka mitä että en pääsekään reissuun mutta sitte rohkaistuin ja onneksi rohkaistuin! Kiitti Ulla!

En muista sitä mainosta mutta nään ihan hyvin itteni. Oon tosi mielissäni että se työ mihin oon lupautunu ei oo mitään paskaduunia vaan oikeasti tosi mukavaa hommaa mihin mulla on pätevyys. Mietippä jos hakisit sieltä Espanjasta sen meikkaajan tutkinnon ja voisit tehä sitä sitte aina iltaisin niin pääsisit maailman ympäri? Aika siistiä! :D

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu