Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Herkullista joulua!

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Herkullista joulua!



Iiks, huomenna on jo jouluaatto! Siitä huolimatta mää oon vielä kotona Oulussa, mutta lähden tänään alkuillasta huristelemaan kohti iskän lihapatoja ja siellä meneekin joulu perheen kanssa sitten ainakin tapsaan saakka.

Eilen meillä kävi uuni kuumana koko päivän, kun Karim kokkaili jouluherkkuja perheelleen vietäväksi. Siinä samalla syntyi niitä herkkuja mullekin asti, kun esitin vienon toiveen siitä, voisko mies tekaista vähän herkkukonvehteja. En tykkää yhtään kaupan konvehdeista ja yleensä ne jääkin mun osalta syömättä, mutta oon menneen vuoden aikana onnistunu kehittämään mun makuaistia hivenen pois lapsen asteelta (terkkuja Veera Helenalle!), ja tumma suklaa alkaa jo maistua. Päätinkin jakaa näiden supersimppeleiden herkkujen ohjeet teille näin joulutervehdyksen muodossa, jos siellä ruudun toisella puolella on muitakin, jotka ei varsinaisesti noita perinteisiä konvehteja rakasta.



Pähkinäkonvehti

50g kookosöljyä
2dl kaakaojauhetta
makeutusta
vaniljaa
pähkinöitä
suolaa

Sulata kookosöljy ja sekoita siihen kaakaojauhe. Makeuta massa omaan makuusi sopivaksi (muista maistaa!!) ja lisää joukkoon vaniljansiemeniä ja aivan pieni ripaus suolaa. Halutessasi voit sekoittaa mukaan kaikkea mitä käsillä sattuu olemaan pähkinöistä kuivattuihin hedelmiin tai vaikkapa piparinmuruun. Asettele muottien pohjalle esimerkiksi pähkinöitä, kaada suklaamassa päälle ja laita jääkaappiin. Reilun tunnin kuluttua pääset jo nautiskelemaan!


Maapähkinä-suklaakonvehti

maapähkinävoita
suklaata

Tässä on jouluherkuista yksinkertaisin: suklaalla kuorrutettua ihan-mitä-vaan! Me valittiin maapähkinävoi, joka suolaisuudessaan on täydellinen pari suklaalle. Jos kaapista löytyy valmiin maapähkinävoin sijaan pelkkiä pähkinöitä, onnistuu maapähkinävoin teko kotioloissa helposti: paahda pähkinät ja murskaa ne blenderissä niin, että pähkinöistä irtoava rasva tekee murusta tahnamaista. Lisää joukkoon halutessasi kokonaisia pähkinöitä ja laita maapähkinävoi hetkeksi pakkaseen. Sulata sillä välin suklaa. Pyörittele jähmettyneestä maapähkinävoista lusikalla haluamasi kokoisia palloja ja dippaa ne sulassa suklaassa. Laita jääkaappiin ja nauti hetken päästä.


Huippua joulua kaikille lukijoille!

Tunnisteet: ,

2 kommenttia:

23. joulukuuta 2012 klo 11.09 , Blogger Unnukka kirjoitti...

Ihanaa ja suklaarikasta joulua sinulle :) noi pähkinäkonvehdit näyttää tooodella herkullisilta!

 
26. joulukuuta 2012 klo 15.37 , Blogger Inka kirjoitti...

Kiitos Ninni! (toivottaisin samoin, mutta nyt taitaa olla jo vähän myöhäistä). Nuo meni kyllä parempiin suihin melko nopeasti. :)

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu