Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

We got the tickets!!

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

torstai 13. joulukuuta 2012

We got the tickets!!



Joka-aamuinen lentojen tsekkailu palkittiin viimein tänä aamuna, sillä klikkaillessani skyscannerin lentohakua (se on superkätevä, sillä se tallentaa edellisen haun joten tietoja ei tartte syöttää hakuun joka ikinen kerta erikseen) vielä eilen 700 euron hintaiset lennot olivat viimein laskeneet alle 500 euron. Voittako uskoa!? No mää en ainakaan voinut, mutta otin tarjouksesta onkeeni ja lähetin heti kaikille roadtripreissukavereille siitä print screenin.

Ja pari tuntia myöhemmin, kun kaikki kaverit on saatu kiinni, on meillä viimein lentoliput New Yorkiin ensi vuoden elokuulle, ja sitä kautta meidän road trip todella varmistuu, jes!

Halvin lento löytyi kombinaatiolta Finnair + Jet Airways, ja lennetäänkin ensimmäistä kertaa Newarkille. Vaihto meillä on Brysselissä, mutta mennessä vain tunteroinen ja tullessa vajaa neljä tuntia, joten jospa sen kestäis, vaikka kovin paljoa hyvää sanottavaa ei kyseisestä mestasta meikäläiseltä ainakaan irtoa. Menolento kestää 11 tunnin pintaan ja paluulento 13 tuntia, että ei paha siis lainkaan. Tosin intialainen Jet Airways vähän mietityttää, mutta niin kauan kun niille sisältyy 23 kiloa matkatavaraa ja ruuat, mulle passaa.

Ja se hinta! No, maksettiin 498 euroa per naama!!!! Oh yes! Pieniä hikikarpaloita otsalle aiheutti Danske Bank, jonka verkkopankki päätti mennä rikki just sen jälkeen kun olin siirtänyt rahavarat säästötililtä käyttötilille ja yritin maksaa lentoja. No, onneksi Karimilla on eri pankki ja saatiin lennot lopulta ostettua.

USA, nähdään elokuussa!! :D

Tunnisteet: , ,

14 kommenttia:

13. joulukuuta 2012 klo 15.12 , Blogger Ulla kirjoitti...

I-HA-NAA INKA! ! ! Oon ihan fiiliksissä teidän puolesta! Järkkyhyvä lentodiili, onneksi olkoon =) Btw, teidänki pitäis kohta tehdä tällanen: http://itsalmo.st/#nycviamiamitime

Kato nuita numeroita onko tottakaan! Iiik! Jännittää! Tein jo eilen listan mitä pitää ottaa mukaan. (niinko muka en osais muuten pakata mutta pitipähän tehdä koska sai tavallaan sen myötä reissua jo lähemmäs). Kohta dollarikauppaan =)

 
13. joulukuuta 2012 klo 16.34 , Blogger Inka kirjoitti...

Jee! Tekkiin, ei näytä ihan yhtä hyvältä ko se teidän: http://itsalmo.st/#roadtriptime

Oon niin mielissäni meidän lennoista ja mahtavaa että voin sitte teidän (AIVAN KOHTA TULEVAN) reissun kautta myös meidän omaa reissua. Jee!

 
13. joulukuuta 2012 klo 21.31 , Blogger aNNiKa kirjoitti...

Huippuhinnalla saitte! :)
Torontossa suosittelen ehdottomasti käymistä Cora -nimisessä aamupala-brunch mestassa. Siellä on aivan mahtavia ja herkullisia annoksia.
http://www.chezcora.com/home

 
13. joulukuuta 2012 klo 22.08 , Blogger Inka kirjoitti...

No elä, oon ollu supermielissäni että löydettiin lennot noin halavalla! :)

Kiitti vinkistä, vähän kävin jo kuolaileen tuolla nettisivulla ja näyttipä hyvältä!

 
16. joulukuuta 2012 klo 16.55 , Blogger Salla kirjoitti...

Huippua! Sairaan halvat lennot kyllä, huhuh. Onko tuo muuten kuinka pitkä reissu? Kuukausi, pari kuukautta? Noita kaikkia kaupunkeja ei kuitenkaan ihan heti käydä läpi. Huoh, noi Outletit on varmasti mahtavia... ja tuut varmasti ottaan aivan upeita USA-kuvia! Se sun aikasempi postaus tästä reissusta - mitä aiotte tehä - vaikutti tosi kivalta ja monipuoliselta!

 
16. joulukuuta 2012 klo 20.29 , Blogger Inka kirjoitti...

Me ollaan reissussa kuukauden verran, eli vähän tulee semmoista paikasta toiseen ajelua, mutta kokemuksesta tiedetään sen kuitenkin sopivan meille. :) Ootan kyllä reissua jo ihan hulluna, ja eniten ehkä just sitä että pääsee kuvaileen noita mahtavia maisemia!

 
16. joulukuuta 2012 klo 22.28 , Blogger Nanni kirjoitti...

Millä hintaa liput, wau ja onnea!! Täällä ois haaveena new york joulun alla, mutta siihen taitaa mennä vielä pari vuotta, sillä reissusuunnitelmat on tehty jo ensi syksyyn asti ja new york ei enää mahdu budjettiin, höh. Kauanko ootte reissussa? :)

 
17. joulukuuta 2012 klo 8.42 , Blogger Inka kirjoitti...

No jep, melekonen munkki sattu kohalle kun parin tunnin päästä oli lippujen hinta taas noussu! Ollaan reissussa kuukausi, joten paljon ehtii taas kokea. :)

 
18. joulukuuta 2012 klo 14.28 , Blogger Linda / lindaserafia.com kirjoitti...

Halvalla saitte!! Me ollaan nyt katseltu Finnarilta lentoja, jotka maksais 550e meno-paluu. Lennot ois vielä suoria. Tuosta halvemmalla ei varmaan kyllä paljoa halvemmalla suoria lentoja saa, vai mitä veikkaat? :)

 
18. joulukuuta 2012 klo 15.11 , Blogger Inka kirjoitti...

Huh, aika hyvä löytö! Veikkaan että halvemmalla irtoaa vaan hullujen päivien lippujonosta, joten kantsii varmaan napata nuo äkkiä ennen kuin hinnat nousee!

 
27. joulukuuta 2012 klo 9.33 , Blogger Nella kirjoitti...

Eikä aivan mahtavaa! Tosi hyvin naaratut lennot, jes! Ja plussat niillä käsimatkatavaroilla reissaamisesta! :)

 
27. joulukuuta 2012 klo 10.55 , Blogger Inka kirjoitti...

Jep, elä muuta sano! :)

 
15. tammikuuta 2013 klo 11.14 , Blogger Rimma | RIMMA + LAURA -matkablogi kirjoitti...

Eikä! Lentojen kyttääminen toden totta kannattaa! Jei teille (:

 
15. tammikuuta 2013 klo 12.28 , Blogger Inka kirjoitti...

No sanos muuta, en ollu itekään uskoa tuota meidän tuuria! :)

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu