Marjasa mummun mailla

Otetaanpa heti vähän takaisin. Oikiasti ei oltu marjassa mummun mailla, sillä ainoa mummo jonka minä tiedän on Karimin teeta joka asuu Libanonissa, ja let's face it, siellä ei paljo marjoja kasva. Eilinen iltapäivä kykittiin puskissa Kikkilässä eli Karimin isoisän luona, mutta kolme ämmää rimmas vähän paremmin.

Mitä sanotte saaliista? Minussa on kyllä sisäänrakennettuna jonkinasteinen mummeli, kun oon enemmän kuin mielissäni meidän marjasaldosta. Alun perin lähettiin poimimaan viinimarjoja semisti villiintyneille pelloille, ja reilun tunnin kyykkimisen, nokkostenpolttelun ja marjanpoiminnan jäläkeen meillä alakoki ämpäri olemaan melkoisen täynnä mustaherukoita. Oltiin jo lähösä, kun bongattiin mehukas karviaispensas. Eipä ne ihan oikeaoppisen kypsiä ne marjat vielä ollu, mutta riittävän maukkaita ja mehukkaita meidänlaisille hätähousuille. Siispä vietettiin hetki ojan vierustassa karviaismarjapuskassa kyykkien.

Lopulta löydettiin vielä muutama punaherukka, mutta riemu repes viimeistään siinä vaiheessa kun päästiin vattupuskan kohdalle. Lihavia, makeita ja komeita vattuja jotka oli vaan vähän homeessa eikä matoja ollu ko joka toisessa, yes! Meikä oli kunnon Indiana Jones ja sukelsin vattupuskan uumeniin. Vähät välitin siellä elelevistä päähän hyppäävistä hämähäkeistä ja naamalle kimpoavista nokkosista, kun kyseessä oli talven vadelmavarastot. Taisteluvammoja tuli, mutta niistä ei välitetty tämän saaliin edessä.

Eilisilta venyi tosi pitkään marjoja perkatessa, mutta ei sen väliä kun niitä on niin paljon parempi mussutella talvipakkasissa naamaan ilman, että mukana tulee puoli puskaa. Tänään marjat täytyy vielä pakastaa, mutta sitä ennen nautiskelin niiden ihanasta tuoreudesta aamiaisen muodossa. Täydellinen kombo syntyi ylläolevista herkuista: kermaa, luomujogurttia, rahkaa, steviaa ja mukaan vielä D-vitamiinit. Vaikka en oo koskaan ollu mikään kemiafani, tuo noiden pipettipullojen kanssa läträäminen tuo aamuihin vähän lisää hupia. Ja onko mikään kätevämpää kuin nestemäinen D-vitamiini?! En ikinä sais mitään pillereitä alas, joten tuo on ihan huippu!

Lisäsin herkkuun vielä pellavan- ja auringonkukansiemeniä ja valkkasin mukaan vaan punasia marjoja: punaherukoita, vadelmia ja karviaisia.

Nyt ei ainakaan tartte kärvistellä talavella, että olis marjoista uupelo. Mökkireissun mustikkasaldon ja heinäkuussa ostettujen mansikoiden jälkeen enää tarttee käydä vaan puolukkametällä, ja meidän varastot alkais olla melko hyvässä kuosissa. Tai no ehkä ennen juhlimista lienee aiheellista oottaa siihen asti että selviää, mitkä noista marjoista päätyy pakkaseen asti ja mitkä suuhun.

Onko muut käyny marjasa? Sanokaa etten oo ainua joka vettää hirviää riemua siitä, että on saanu ite poimia omat marjat pakkaseen... Hyviä hillamättäitä saa kans paljastaa Oulun huudeilta!

Mökkielämää

Karimilla oli viime viikolla loma. Se että mulla ei ollut, ei estänyt meitä pakkaamasta äidin vanhaa neonia täyteen tavaraa ja kaasuttamaan mökkimaisemiin. Ja onneksi tehtiin niin, sillä muutama päivä tavoittamattomissa teki hyvää, vaikka tosin viimeisenä päivänä (eli silloin, kun kaikki mökillä olevat Aku Ankat oli luettu) minä jo aloin vähän hyppiä seinille ja hakata päätä pirtin penkkiin.

Me ollaan siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että meidän perheillä on yhteensä kolme mökkiä. On meidän puolen mökki Pudasjärvellä ja Karimin puolen mökit Hailuodossa ja Hiisijärvellä. Autottomana vaan tulee joskus vastaan se ongelma, että mökkejä on niin paljon, että miten niissä kaikissa ehtis yhen kesän aikana vierailla.

Meidän mökillä ollaan kuljettu melko usein, johtunee siitä että sinne on aika paljon porukkaa aina menossa ja niin kyytikin järjestyy suht vaivattomasti. Karimin papan Hailuodon mökillä käytiin ekan kerran vasta vuonna 2008, mikä on jo melko hyvä saavutus ottaen huomioon, että sinne nyt ei kovin pitkästi ole matkaa. Paras oli kuitenkin meidän ihka eka vierailu Hiisijärvellä, viime kesänä! Älytöntä, sillä kyseessä on kuitenkin mökki, missä Karim on kerännyt kaikki lapsuutensa parhaat mökkimuistot. Viime viikon reissun jälkeen sitä on tullut vierailtua tuolla kyseisellä mökillä jo kaks kertaa, vautsivau.

Niinhän siinä kävi sitten, että pääsin maistamaan tuota rentouttavista mökkipuuhista rentouttavinta, eli onkimista. Jos totta puhutaan, en oo koskaan ollu siitä kovin innoissani ja viime kesänä mökkireissulla olin iloinen, että Hiisijärvelle lähti muitakin kalastushenkisiä messiin, niin mää sain jäädä hyvällä omallatunnolla lukemaan kirjaa rantaan, kun  muut lähti vieheileen. Nyt ei ollu ihan samanlaista tuuria matkassa, ja kiristin urheasti pelastusliivin vyötärölle ja otin onkeeni.

Toki ne maisemat oli mahtavat, rauhallisuudesta puhumattakaan. Mutta kun sitä kalaa vaan ei tullut. Tein johtopäätöksen, että Karimista varmaan tuntuu samalta käydä mun kanssa vaateostoksilla kuin munsta tuntuu lähtä kalalle. Meikän kalareissut vaan toteutuu kerran kuudessa vuodessa, ja niitä vaateostosreissuja tulee ehkä hivenen useammin.

Jos minä oon lapsena jotain mökkeilystä oppinut niin sen, että ruokaa pitää olla riittävästi! Ja meillähän oli! Startattiin mökkireissu nimittäin kihlajaisten jälkeisenä maanantaina, ja sinne oltiin varattu ruokaa ainakin niin paljon, ettei se loppuisi kesken. Todellisuudessa unohdettiin grillata kalat aivan kokonaan, ja kanaa ja lihaa jäi varmaan puolet. Eipä se hulluna haitannu, kun pakattiin sapuskat mukaan mökille, missä ne riittikin ihan loppuun asti.

Ylimmässä kuvassa vilahtava Inka -pikakahvi on mun serkun Tallinnan -tuliaisia, ja vaikka en kahvia juokaan, osasin arvostaa tuliaisen huumoriarvoa melekosesti. Varisinkin, kun noita Inka -tuotteita ei nyt ihan joka nurkan takaa vastaan tule.

Parasta mökkireissussa oli ehottomasti mustikat! Toisena mökkipäivänä napattiin ämpäri ja poimurit mukaan ja mentiin mustikkaan. Kovin pitkälle ei kuitenkaan tarttenu lähtä, sillä äherrettiin mökin takapihalla reilun tunnin verran, ja saatiin ämpäri täyteen. Mustikoita oli oikeasti ihan tajuton kasa, ja kun seuraavana päivänä käytiin kävelyllä kauempana metässä, meinas märy päästä kun sinne piti jättää niin hirviät määrät mustikoita. Saatiinpahan kuitenkin nyt vähäksi aikaa.

Mustikoiden lisäksi Karim poimi sieniä, joita niitäkin oli melko mukavasti metsät pullollaan. Siinä tuli vaan vastaan pieni tunnistusongelma, sillä me ei varsinaisesti mitään sienestäjiä olla. Päätettiin kuitenkin ottaa sienet mukaan kotiin ja koittaa googlailla, mikä sieni on mikäkin. Tunnistaminen kuitenki osoittautui varsin ylivoimaiseksi hommaksi, eikä uskallettu tehä sienistä yhtään mittään. Vietiin ne rapun ulko-oven viereen lapun kanssa jossa luki jotain "jos tunnistat, saa ottaa" ja sieltä ne hävis parissa tunnissa, jes!

Ehkä tämän kesän mökkireissut alkaa pikkuhiljaa olla paketissa, mutta onneksi syksyllä voi kans mökkeillä! :)

Pikkumatka ilmapallossa

Makijoita maisemia vai mitä? Voi kun voisin sanoa olleeni itte kameran takana kun nuo maisemakuvat otettiin, mutta siihen aikaan taisin istua iloisesti autossa tsuumaillen kohti taivaalla lentelevää keltaista kuumailmapalloa. Meidän iskä täyttää ens viikolla 50 ja kuukausien pohtimisen jälkeen keksittiin lopulta antaa sille lahjaksi kuumailmapallolento. Mentiin porukalla saattamaan isää reissuun, ja oli melko mielenkiintoista seurata, miten pikkuruinen kori ensin nostettiin peräkärrystä maahan, ja kun noin sen korin kokoinen pallero rullattiin auki, paljastui sieltä se aivan järkyttävän kokoinen kuumailmapallo.

Karim ja Teemu pääsi pitelemään pallon suuta auki, kun sinne puhallettiin kylmää ilmaa. Se lämmitettiin liekillä sitten, kun koko pallo oli täyttynyt. Hetkessä se alako nousta yhä korkeammalle, ja lopulta kippari komensi matkustajat kyytiin. Iskän lisäksi koriin asteli kolme muuta hurjapäätä, ja tosi nopeasti kori irtos maasta ja lähti nousemaan korkeuksiin. Ei menny montaa minuuttia, kun Kalevan palloa ei näkyny enää missään. Vasta kun oltiin ajeltu autolla jokunen kilometri, leijaileva kuumailmapallo tuli taas näkyviin.

Reissu kesti tunnin, pallo nousi parhaimmillaan kilometrin korkeuteen ja sen noin 20 kilometrin matkan jälkeen reissaajille tarjottiin vielä skumppaa kokemuksen kunniaksi. Ei tarvi varmaan sanoa, että iskän mukaan reissu oli aivan mahtava? :) Ja mikä parasta, jopa mun kaltaiselle nysvälle tuli tuon perusteella fiilis, että voi kun pääsis iteki joskus!

Kuin oma olohuone

En ihan hulluna ruukaa täällä blogin puolella harrastaa mitään paikkaesittelyjä, vaikka varmaan pitäis. Mutta nyt Köpiksen reissulla tuli vastaan niin mukava kahvila, että siitä on pakko vinkata teillekin! Pikkuruinen kahvila, joka on tehty ihan ite! Siis oikeasti. Kahvilan omistaja on kuulemma ite omin kätösin laittanu tiiliet seiniin, rakentanu tiskin sieltä sun täältä löytämistään ovista, ja olipa joissain ovissa vielä tallella postiluukku ja saranatki, melko makiaa siis.

Huonekalut oli köpismäiseen tyyliin trendikkäästi eriparia ja hankittu kirppareilta. Sitä tyyliä tuntu näkyvän monessa muussakin paikassa mikä on mun mielestä vaan hyvä, sillä eipä ketään voi kritisoida kierrättämisestä. Kaiken hyvän lisäksi semisti kuluneet huonekalut toivat paikkaan vielä tosi kotoisan tunnelman, missä mekin Mipan kans istuskeltiin hyvä tovi. Niin ja parasta oli tietenki se vanha ja kulunu saksalainen Pohjois-Amerikan kartta, mikä seinällä killui. Kelepais mullekin.

Kahvila Mokkariet löytyy osoitteesta Jagtvej 127. Käykää ihimeessä, jos huudeille satutte. Niin ja Mipa sano että kahaviki oli oikein mainiota!

Vuosisadan rakkaustarina

Sieltä lukijoiden suunnalta tuli jokunen tovi sitten kyselyä, josko jakaisin teidän kanssa mun ja Karimin rakkaustarinan. Nyt lienee se hetki, kun suuret uutiset on julkistettu täällä bloginkin puolella.

Me ollaan tavattu ensimmäistä kertaa Karimin kanssa niinkin tylsästi kuin harrastuksen parissa. Joskus alkuvuodesta 2004 Karim oli keltainen vyö ja näki mut ekaa kertaa. Mulla oli sillon punainen vyö ja olin kuulemma vaan hymyilly vastaukseksi sen morotukseen, mistä Karim oli päätelly, että onpa tuosa ylimielinen ylempi vyö kun ei etes moikkaa takas.

Joskus vuotta myöhemmin mää oikiasti ekaa kertaa huomasin Karimin. Maaliskuussa 2005 meillä oli leirikisat, ja koska olin jokunen kuukausi aikaisemmin saanu mustan vyön, istuin siellä tuomarin penkillä liput kädessä, kun Karim näytti matsiskilssinsä kehässä. Muistan katselleeni lumoutuneena tuota tuntematonta ylempää vihreetä jolla oli ihan tajuttoman nopeat kädet ja notkeat jalat. Jotain siitä taitotasosta kertoo se, että mun oli pakko kattoa myös muiden tuomareiden ilmeitä, että oliko ne yhtä ällistyneitä Karimin taidoista ku minä, ja tais ne olla. Tuosta lähtien se oli mulle se ylempi vihreä, joka matsas mustan vyön tavoin.

Lopulta me sitten tutustuttiin kuukauden päästä huhtikuussa, kun Karimilla tais olla jo ylempi sininen ja kohalle sattui taas leiri. Tuon leirin aikana tutustuin moniin muihinkin hyviin tyyppeihin, kuten esimerkiksi meidän Road Trip -tiimin Ismoon ja Juhoon. Samalla taidettiin myös Karimin kanssa esitellä toisemme, sen kummempia ystävystymättä. Se vuosi sitten nähtiin aina treeneissä ja leireillä ja joskus vapaa-aikanakin, kun kokoonnuttiin kaveriporukalla.

Karim lopetti Taekwon-Don punaisella vyöllä joskus vuoden 2006 alussa, ja huomasin harmittelevani sitä melko lailla. Kuten kaikki teinit siihen aikaan, mekin juteltiin siinä kevään ja alkukesän aikana mesessä, enemmän ja vähemmän päivittäin. Heinäkuun puolella sitten jotkut suunnittelivat illanviettoa Taekwon-Do -porukalla ja kuullessani Karimin olevan mukana, oli munkin päästävä. Sen illan seurausta oli se, että soitin Karimille parin päivän päästä ja kysyin sitä treffeille, ja sehän lähti. Vaikka onkin jälkeenpäin tunnustanut, että meinas jännityksen vuoksi perua ne treffit useaan otteeseen. Onneksi ei kuitenkaan.

Ja tässä sitä nyt ollaan, reilut kuus vuotta myöhemmin. Meillä on alusta asti ollut yhteinen kaveriporukka mikä on ollu aivan mahtava juttu, sillä se on mahdollistanu valtavan kasan maailman parhaita iltoja ja tietty sen yhen eeppisen reissun. Kun sain Karimin houkuteltua takaisin treeneihin reilun parin vuoden tauon jälkeen vuonna 2008, ollaan me pystytty taas koko kaveriporukalla treenaamaan yhessä, ja onhan se tietty ihan puhdistavaa päästä välillä lyömään ja potkimaan myös sitä rakasta poikaystävää. :)

Nyt jälkeenpäin kun miettii, niin mehän oltiin aivan lapsia kun alettiin seurustella. Karim oli 17 ja asui vielä kotona, minä 18 ja just muuttamassa pois vanhempien huomasta. Vuosi ehdittiin tutustua toisiimme ennen kuin Karimin piti lähtä inttiin, ja sen jälkeen muutettiin saman katon alle tähän kämppään, missä asutaan edelleen. Välillä minä oon asunu Itävallassa ja sitten meillä oli se yks Helsingin -keikka. Muuten ollaan pidetty tukikohtaa samoilla seuduilla.

Ja onhan tähän mahtunu tietty sitä reissaamistakin. Karimia ei tarttenu kauaa houkutella kiertämään maailmaa, sillä kolmessa eri maassa asuneena miehestä löytyy sisäänrakennettuna kiinnostus vieraita paikkoja ja kulttuureita kohtaan. Tietenkin kun tuota kielitaitoakin on, helpottuu reissaaminen huomattavasti. Laskettiin, että ollaan yhessä käyty 22 maassa!! Ihan älytöntä. En voi kuitenkaan muuta kuin olla iloinen, että minut sormustanut kaveri ei tuota matkailua vierasta vaikka välillä kuuluukin vähän nurinaa, jos lähen reissuun iliman sitä. Mutta ehkä se on hyvä just niin päin.

Jospa tämä nyt hillitsi kaikkien urkkijoiden uteliaisuutta, vaikka eipä tuossa meidän tarinassa mitään ihmeempiä ole, niinkuin ei välttämättä pidä ollakaan.

Kuvituksena meidän kihlakuvat, jotka otettiin meidän mökkimaisemissa Pudasjärvellä heinäkuussa. Kuvat on ottanut Veera Immonen.


EDIT: Siirretty häät -kategoriaan.