Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Uusia suunnitelmia

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

torstai 10. tammikuuta 2013

Uusia suunnitelmia

Nyt on vähän luuseriolo. Muistanette, kun menin muutama päivä sitten uhoamaan, että meikäläinen nyt treenaa ja laihduttaa sm-kisoihin, ja oon muutenkin pitkin syksyä siitä huudellut kaikille ja puhunut jokaisen treenikaverin kanssa ja kironnut sitä, että pitää pudottaa painoa. Hyvin isoon ääneen. Niin nyt sitten tapahtui pieni käänne.

En nimittäin menekään kisoihin. Fiilis on toisaalta helpottunut (säästän hurjasti rahaa, sillä se matka Tampereelle majoituksineen ja kisamaksuineen ei millään tuntunut sen arvoiselta, mutta toisaalta heitän vähän hynyä hukkaan, sillä ostin syksymmällä kalliin kisalisenssin), mutta vähän omatunto myös kolkuttaa, lähinnä sen vuoksi että fiilis on helpottunut enkä ole harmissani.

Mutta se tietää sitä, että liikuntasuunnitelmassa hypätään suoraan kohtaan 4 ja 5. Nyt siis laadukasta liikesarjatreeniä alle ja siihen päälle sitten vielä vähän lihaskuntoa, ettei meikän lihasmassa enää katoa. Aika vapautunut fiilis. :)

Ja sitten siihen syyhyn, miksi en menekään kisoihin vaikka oon tehny paljo töitä sen eteen? No, koska reissaaminen menee edelle, ja lähden työmatkalle Liettuaan! En oo koskaan käyny siellä, joten sen vuoksi odotan reissua tosi kovasti. Ja olishan se nyt typerää kieltäytyä työmatkasta (tein sen jo kerran aikaisemmin, typerys mikä typerys, mutta onneksi meille annetaan toisia mahdollisuuksia).

Kuva


Kun koittaa helmikuun vaihde, mua ei löydäkään Tampereelta. Sen sijaan minä istun messevänä lentokoneessa matkalla uuteen maahan ja yllänäkyviin maisemiin. :)

Tunnisteet:

8 kommenttia:

10. tammikuuta 2013 klo 21.10 , Blogger Nella kirjoitti...

Parhautta! Ja just hyvä vaihtokauppa, Liettua kutittaa täälläkin. Joku päivä sitten valloittamaan sitä mestaa!

 
10. tammikuuta 2013 klo 21.42 , Blogger Inka kirjoitti...

Joo samaa mieltä oon minäkin! Mahtavaa päästä tsekkaamaan mimmonen mesta on kyseessä! :)

 
11. tammikuuta 2013 klo 9.35 , Blogger Unnukka kirjoitti...

Miekiin lähtisin ennemmin Liettuaan ! Voi jehna, se on varmaan jännä paikka. Tai ainakin itse tuntuu, ettei tiedä siitä oikean mitään :o Onneksi sie voit sitten kertoa! :D

 
11. tammikuuta 2013 klo 11.43 , Blogger Inka kirjoitti...

Mulla on ihan sama juttu, en tiiä siitä mitään mutta uskoisin että siistejä juttuja on luvassa! Katsotaan mimmonen reissu tulee! :)

 
15. tammikuuta 2013 klo 23.54 , Blogger Herra Sulhanen kirjoitti...

Liettua myös (lähi)tulevaisuuden suunnitelmissa! Kaunas kiinnosti paljon, mutta penteleen Ryanair meni lopettamaan lennot. Nyt sitten kiikaroin lentoa Vilnaan, ja josko Kaunasin, Riian ym. kautta tulisi maanteitse takaisin. :)

 
16. tammikuuta 2013 klo 8.17 , Blogger Inka kirjoitti...

Mulla kävi kehnosti tuon reissun kanssa ja en vissiin ookaan lähdössä sinne. Harmittaa hirviästi, joten voi olla että meikämimmikin alkaa kohta kiikaroida uudelleen Liettuan -lentoja. Eilen jo yritin Ryanairilta tsuumailla, mutta eipä niitä sitten tietysti ollutkaan enää.

 
14. helmikuuta 2013 klo 15.22 , Anonymous Panu kirjoitti...

Heh, mulle kävikin nyt niin, että Liettua kutsuu ensi kuussa! Lentäen Vilnaan ja sieltä Kaunasiin...

 
14. helmikuuta 2013 klo 17.54 , Blogger Inka kirjoitti...

Äh! Ja tänne asti piti tulla leuhottaan?! :D No ei vaan, mahtavaa matkaa!! Toivottavasti on niin eksoottista kuin vaikuttaa. :)

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu