Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Lontoolaisessa Loungessa

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Lontoolaisessa Loungessa



Lontoon reissun paluumatkalla pääsin pitkästä aikaa käymään kylässä loungessa, ja se oli makiaa se, ainakin pitkän tauon jälkeen. Lisäksi mulla oli tosi kovat odotukset, sillä olin lukenut No.1 Traveller Loungen olevan todella hyvä. No, loungevierailua varten saavuin lentokentälle kolme tuntia ennen mun lennon lähtöaikaa, että ehtisin varmasti syyä mahan täyteen ja nautiskella eksklusiivisesta olosta mahdollisimman pitkään. Ja päälle piti ympätä se aikaisemmin esiintynyt bleiserikin, sillä loungessa oli pukukoodi, jota tosin ei juuri kukaan näyttänyt noudattavan.

Tykkäsin tästä loungesta, vaikkakin Hki-Vantaan non-Schengen-lounget hakkasi tän yhä satanolla. Tila ei ollu mitenkään valoisa kuten kuvista näkee, mutta sitä oli aika paljon ja parasta oli, että loungessa oli tosi monta koloa, mihin pysty menemään, heittämään kamat ja keskittyä suomalaiseen tyyliin olemaan rauhassa.









Tuon perustilan lisäksi loungessa oli vähän erikoisempiakin huoneita, kuten esimerkiksi lastenhuone (missä tosin oli vaan muutama lelu ja telkkari, missä pyöri jotain videoita, ei esim pelikonsoleita), pelihuone (telkkari, pari tietokonetta ja pöytäfutis), kirjasto (johon oli mun vierailuhetkellä pääsy kielletty) sekä kirsikkana kakun päällä elokuvahuone. Tosin leffahuonekin oli joidenkin bisnesmiesten valtaama, joten en päässy sielläkään käymään. Paras oli kuitenkin the sung -niminen tila joka on tuo viininpunainen huone, sinne sai mennä vaan sukat jalassa ja piti olla hipihiljaa, sillä seinillä olevissa koloissa oli porukkaa nukkumassa, miten mahtava!

Mutta sohvia oli paljon ja ne oli pehmeitä, joten loungessa oli ainakin lokoisaa. :)

Tärkeintä eli sapuskaa oli ihan suht monipuolisesti: lämmin kasviskeitto, salaatteja, juustoja (nam!), leipiä, kakkuja, piirakoita, hedelmiä ja hedelmäsalaattia. Ja kuppinuudeleita, mutta ne tais olla tarkoitettu niille Aasiasta tuleville matkaajille. Mun suokkariksi osoittautui juustot, joita vetelinkin naamaani aika antaumuksella. Lisäksi englantilainen kaura-rusinakakku, mitä normaalisti mulkoilisin vaan epäluuloisena oli aivan loistavaa teen kanssa!

Ja minähän tietysti sijoitin takamukseni mahdollisimman lähelle ruokatiskejä, että pystyin sitte käymään vähän väliä santsilla. Toimi aivan mainiosti. :D







Tämä lounge sijaitsi siis Heathrow'n lentokentän kolmosterminaalissa. Kolmen tunnin sisäänpääsy maksaa 30 puntaa aikuiselta, ja mahan saa varmana täyteen, ja niin halutessaan myös päänkin, sillä baaritiskiltä olis saanu ilimaseksi ainakin kaljaa ja viiniä.

Lienee turhaa edes mainita, että paluulennolla ei paljo haitannu SASin politiikka olla jakelematta sapuskaa? :)

Tunnisteet: ,

2 kommenttia:

2. toukokuuta 2013 klo 19.04 , Anonymous Tiina M. kirjoitti...

Hei jos joskus matkoillasi tullee vastaan tommonen "uni-muna" niin kerrothan! Pieksämäeltä kotosin :)

http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/pieks%C3%A4m%C3%A4en-%E2%80%9Duni-munat%E2%80%9D-odottavat-l%C3%A4pimurtoa-lentokentille-51589

http://www.youtube.com/watch?v=6yoSPPgoIxk&feature

 
2. toukokuuta 2013 klo 20.37 , Blogger Inka kirjoitti...

Ei vitsi miten mahtava! Pitääpä muistaa kurkistella jos tuommoinen tulis vastaan. :))

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu