Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Laajuudellaan yllättävä matkalaukkukokoelma

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

torstai 18. huhtikuuta 2013

Laajuudellaan yllättävä matkalaukkukokoelma



Tarkistellessani kevään tullessa matkalaukkujeni kuntoa huomasin, että mulla alkaa olla jo melko valtava kokoelma matkalaukkuja ja reissureppuja. Se on aika pöljää, sillä käytän oikeastaan aina samaa matkalaukkua. Siitä huolimatta mulla on kolme matkalaukkua, yks viikonloppulaukku ja kaks reissaukseen mainiosti soveltuvaa rinkkaa/reppua. Kyllähän noille kaikille on varmasti joskus käyttöä, mutta kyllä varmasti vähemmälläkin pärjäis.

Kun muotiblogit ja muut on täynnä laukkupostauksia ihanista luksuslaukuista, minä ajattelin tehdä vastaavan laukkuesittelypostauksen reissuhengessä matkalaukuistani. Tiiänpähän ainakin ite sitten että mikä on valikoima, ja sen sijaan että painelen kellarivarastoon kattelemaan laukkuja, voin vertailla laukkuja tämän postauksen avulla.

Aloitetaan pienimmästä (ja uusimmasta): Penfieldin Sweetwater -reppu on ollu käytössä vaan yhellä reissulla, kun se koki neitsytmatkansa meidän taannoisella Saksan-matkalla. Reppu on ihan superkätevä just muutaman päivän reissulle, sillä sinne saa mahtumaan riittävästi kamaa, ja mukaan mahtu kaiken pakollisen lisäksi jopa läppäri ja kirja! Repussa on sisällä yks iso tasku, läpässä pieni ohut tasku ja edessä kaks vähän isompaa vetoketjutaskua. Toimi ainakin ekalla kokeilukerralla niin mainiosti, että taidan testata vielä uudelleen ens viikolla, kun reissaan armaaseen pääkaupunkiimme!



Tästä porukasta toiseksi pienin on myös käsimatkatavarakokoa ja mun suuri ylpeydenaihe, eli rakkaudella valmistettu ritarilaukku. Tätä kassia on käytetty ihan hurjan paljon, sillä ompelin sen joskus vuonna 2009, kun mun aikaisempi vaihdonaikainen käsimatkatavaralaukku mureni muutamassa kuukaudessa. Otin tarkat mitat laukkuun ryanairin sivuilla mainittujen maksimikokojen perusteella, ja pelasin varman päälle tekemällä laukusta ihan vähän pienemmän kuin Ryanin ohjeissa sanotaan. Tää on toiminu superhyvin, eikä oo kertaakaan tarvinnu edes tunkea sinne käsimatkatavaran mittauskoriin. Ja tietty plussaa superkauniista ulkomuodosta, en ehkä olis voinu valita kauniimpaa kuosia.

Kaikkein useimmin mulla on reissussa mukana Samsoniten käsimatkatavaralaukku, joka on ollut aivan loistava! Laukku on kovia kokenut ja maailmaa nähnyt, sillä se esimerkiksi katosi viime keväänä palatessani Pariisista, mutta saapui onneksi luokseni muutaman viikon seikkailun jälkeen, tosin hieman lemuavana. Laukku on superkätevä ja kevyt, ja sinne saa sullottua aivan ongelmitta viikon mittaisen reissun tavarat. Tää onki mun ehdottomasti käytetyin laukku, ja tulee toivottavasti kestämään tosi pitkään.

Everestin rinkka on ollut yllättävän hyvä. Ostin sen muutamaa kuukautta ennen vaihtoon lähtöä top sportin joulualesta 50 euron hintaan, enkä oo ihan varma, että kokeilinko sitä edes selkään, sillä silloin tärkein valintakriteeri oli vihreä väri (voi jos voisin läpsäistä senaikaista itseäni poskelle, huoh...). Munkki on ollu onneksi aikamoinen, sillä tää melko edullinen rinkka on osoittautunu ihan hyväksi, vaikka jos nyt saisin valita, ostaisin ehkä vähän erilaisen. En ihan hirveästi roudaa rinkkaa mukana reissuilla, ja vaihdon lisäksi tää onkin ollut mukana ainoastaan viime kevään reilillä ja Karimin selässä meidän juhannusvaelluksella. Seuraavan kerran pakkaan kamani rinkkaan ens kuun Itävallan-reissulla.

Tämä jenkkireissulaukku on ehkä matkalaukuistani rupuisin, mutta sopii käyttötarkoitukseensa paremmin kuin täydellisesti. Viime jenkkireissulla mulla oli tämä mukana, sillä halusin saada mukaan käsimatkatavaralaukkua suuremman, mutta silti melko pienen laukun. Lopulta bongasin sopivan kokoisen laukun käytettynä Marjolta, joka oli ostanut vahingossa liian ison. Jenkkireissun jälkeen tää oli meidän mukana Brightonissa viime lokakuussa, ja alkaa näyttää noiden kahden reissun jälkeen jo luovuttamisen merkkejä. Mulla oli tarkoitus ottaa tää mukaan myös elokuussa, mutta koska taidetaan matkustaa käsimatkatavaroilla, jäänee tämä kotiin.

Tammikuun 2009 Rooman-reissulta ostettu Fergin laukku on ehkä mun matkalaukkukokoelman typerin laukku. Mulla hajos matkalaukku menomatkalla, ja ennen paluumatkaa oli pakko ostaa uusi. Halusin ehdottomasti pehmeän laukun, ja tietty kirkuvanvihreän. Enää en pehmeää laukkua ostais, mutta tuo värivalinta on ainakin siinä mielessä hyvä, että laukun ainakin tunnistaa hihnalta. ...jos sitä laukkua joskus käyttäisi. Kymmenen päivän kaupunkireissulle en enää noin ison laukun kanssa lähtis, ja sen jälkeen sitä onkin taidettu käyttää ainoastaan toukokuussa 2010, kun vietettiin se kuukausi Libanonissa. Eli ihan hirveästi käyttökertoja laukulle ei oo kertyny, mutta eihän sitä tiiä jos vielä joskus alan pakata isosti, ja matkalle pitää ottaa tuommoinen hurjan kokoinen laukku!

Siinä siis mun reissulaukkukokoelma, joka koostuu kuudesta laukusta, ja siinäkin on puolet liikaa. Mulle varmaan riittäis, kun olis tuo Penfieldin reppu, Samsoniten käsimatkatavaralaukku ja rinkka, eiköhän niillä pärjäis.

Millä laukuilla te reissaatte, onko isompi parempi ku pienempi vai päinvastoin?

Tunnisteet:

4 kommenttia:

18. huhtikuuta 2013 klo 14.13 , Anonymous Panu kirjoitti...

Toi käsimatkalaukkusi on täyskova ilman pehmeitä kohtia? Sellaiset ovat ehdottomasti parhaita laukkuja ja tarjoavat nykyaikana tärkeän turvallisuusedun: niihin eivät kovuuden ja tiiviiden saumojen ansiosta tartu bedbugit. :)

Itselläni on Samsoniten iso ja täyskova matkalaukku, vähän isompi versio tosta siis. Käytän sitä aina, jos ei ole reppureissu menossa.

 
18. huhtikuuta 2013 klo 14.58 , Blogger Inka kirjoitti...

Haha, nää oot kyllä bedbugsien asiantuntija! :D Joo kova laukku on läpeensä, hitsi kun sen vois ottaa nykin-reissulle..

Mää oon aika varma, että kun seuraavan kerran ostan ison matkalaukun, päädyn vastaavaan mutta isompaan. Tuo mun pehmeä iso laukku on kyllä sen verran läppä, että ei taida kovin montaa reissua tulla sille. :P

 
19. huhtikuuta 2013 klo 18.50 , Blogger Salla kirjoitti...

Vitsit sä oot kyllä tehny fiksusti, kun teit ite tuon kuviollisen laukun Ryanairin mittojen mukaan! Ite just tänään tuskailin siellä kentällä, että pakottaako ne mut laittamaan mun laukun siihen telineeseen... Ei onneksi, mutta olin kyllä aika hyvin pakannu sen sillä lailla, että mikään paikka laukusta ei pullottanu. Viime syyskuussa kun jouduin maksamaan sen 50 euroa siitä, kun se mun (toinen) laukku ei mennytkään siihen telineeseen, murrr. Ryanair on kyllä peestä.

 
19. huhtikuuta 2013 klo 21.13 , Blogger Inka kirjoitti...

Usko tai älä, oon silti ollu vähän tuskanhikiä vääntämässä tuon laukun kanssa, kun se tosiaan pullistuu. Oon tosi ilonen että hokasin tehä siitä sillon vähän pienemmän kuin ne maksimimitat, mutta veikkaan että parilla reissulla olis menny aika tiukille, jos olis pitäny kokeilla siihen telineeseen. Mikään ei kyllä varmasti oo niin ärsyttävää ku joutua maksamaan niitä lisämaksuja lähtöportilla! Mun piti kerran maksaa airbalticille, mutta se oli jo check-inissä ja makso vaan 20e, joten ei kyrsiny niin pahasti..

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu