Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kuinka päättää kutsun tyyli?

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

perjantai 10. toukokuuta 2013

Kuinka päättää kutsun tyyli?


Nyt aletaan olla jo siinä tilanteessa, kun hääkutsutyylin päättäminen alkaisi olla ajankohtaista. Ollaan laittamassa postiin save the datet todennäköisesti siinä joulun korvilla, joten nyt tässä reilua puolta vuotta etukäteenhän on vähintään asiallista alkaa todella pohtia, millaiset korteista tulee. Tietysti myös save the datet eli kavereiden kesken std:t saa luvan olla samaa tyyliä sen varsinaisen kutsun kanssa, joten voitaisiin kohta jo päättää, mimmoiset kutsut taiteiltaisiin. Tai siis minä, koska tämä tehtävä on kuulemma ulkoistettu täysin meikäläiselle.

Oon katellu lukemattomia hääkutsujen kuvia hääblogeista ja muualta, ja vaikka vastaan on tullu tosi kivoja, ei mikään oo ollu semmonen vauuuuu! Eli en tiiä yhtään mimmoset haluaisin meille. Lisäksi kutsutyylin valintaa vaikeuttaa myös se, että oon aatellu tekeväni kaikki kutsut käsin. Nyt joku huutaa siellä että "HULLU!!", mutta myös sen vuoksi oon sitä mieltä, että korttien teko on parasta alottaa mahdollisimman pian.

Askartelin meidän kihlajaiskutsut omin kätösin (näkyy täällä!), ja vaikka ne olivat todella yksinkertaiset, uskon silti että ajan kanssa kykenen myös tekemään hääkutsut ihan ite. Hommaa avittaa se, että tykkään ihan hulluna näperrellä ja koska en osaa piirtää, oon aina turvautunu kalligrafityyliseen kirjainten koristeluun.


Yllä olevissa kuvissa on kutsukokoelmia, missä on tosi kivoja elementtejä. Nyt vaan pitäis päättää, että mitä lähetään tekemään.

Koska en osaa päättää ite, kysynkin teiltä: miten ihmeessä onnistuitte päättämään, mimmoiset kutsut tulee/tuli/tulee sitten joskus? Apua!

Kuvat taas tekijänoikeuksien ihmemaasta Pinterestistä..

Tunnisteet:

7 kommenttia:

10. toukokuuta 2013 klo 9.36 , Blogger Eveliina kirjoitti...

Mieti sitä mielikuvaa hääillan yleisilmeestä. Mun mielestä oli lopulta helppo keksiä kutsukortti kun ajatteli että mikä sopis juhlan tyyliin. Siitä sitten kehkeytyi lopulta ihan teema. Mitkä värit sopii, minkä tyyliset kirjaimet, jne.. No mut on sulla ainaski runsaasti aikaa vielä :)

 
10. toukokuuta 2013 klo 11.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä kutsut muotoutui helpommin sen jälkeen kun suurimmat päätökset häiden yleisilmeen ja teeman suhteen oli saatu tehtyä. Toisaalta, jos ette haluu vielä tehdä päätöksiä teeman suhteen niin sitten jotkut aika neutraalit kortit toimii :)

Jos photoshopin salat on teillä tai jollain ystävistänne joten kuten hallussa niin kannatta käyttää hyväksi! Hääkutsujen ei välttämättä aina tarvitse näyttää siltä että nyt on jokainen osa leikattu ja liimattu ihan itse pikkulkätösin :D ja printattujen kutsujen ei tarvitse näyttää missään tapauksessa tylsiltä kun ne painattaa erikoiselle paperille ja vaikka lisää jotain pientä elementtiä itse kortteihin :)

Aiotteko siis lähettää STD:t vai jo ihan kutsutkin joulukuussa?

Omasta kokemuksesta voisin sanoa, että lähettäkää mieluummin save the datet joulukuussa ja sitten ihan pari kuukautta ennen varsinaiset kutsut. Meillä oli kahden kulttuurin häät ja hääjuhla pidettiin kolmannessa maassa eli vieraita todellakn tuli ympäri maailmaa. Ensin ajattelin että parempi laittaa kutsut ainakin puoli vuotta aiemmin ja niin me tehtiinkin ja save the datja ei ollenkaan. No sitten tuli paljon kysymyksiä ja puheluita ja epäselvyyksiä vierailta juuri niinä kiireisimpinä aikoina ennen hääjuhlaa, että voisiko saada taas infoa siitä ja tästä kun tässä puolessa vuodessa on tietty jo päässyt kutsut katoamaan...

 
10. toukokuuta 2013 klo 16.00 , Blogger Salla kirjoitti...

Vinkkejä ei itseltä tule, mutta ainaki minä ihastuin tuohon tokan kuvan fonttiin! Pistetäänpäs muistiin... ;)

Mutta siis hetkonen, onko noi save the datet kuinka yleisiä? Itelle ei oo tullu kertaakaan vastaan!

 
10. toukokuuta 2013 klo 16.18 , Blogger Inka kirjoitti...

Heh, niinpä, onneksi aika ei lopu kesken.. Ideat vaan meinaa olla aika vähissä. Kiitos tuosta vinkistä, en osannut edes ajatella noin! :) Vissiin ihan liian syvällä kun ei tajua yskinkertaisia juttuja! :D

 
10. toukokuuta 2013 klo 16.22 , Blogger Inka kirjoitti...

Kiitti näistä vinkeistä! Ehdottomasti ollaan ajateltu tehdä niin, että std:t siinä joulun korvilla ja varsinaiset kutsut vasta sitten lähempänä hääjuhlaa, ehkä just tuo paria kuukautta ennen. Meidänkin juhliin varmasti osa porukasta tulee lentämään (heh, aika hauska mielikuva), joten mun mielestä on tärkeää laittaa nuo std:t, jotta porukka osaa varautua ja ostaa lennot hyvissä ajoin, etteivät sitten joudu maksamaan ihan hirveitä hintoja meidän juhlien takia.

Joo tuo jonkinlainen astetta mielenkiintoisempi paperi on mullakin ollut mielessä, ei sitten tartte ihan niin paljon krumeluurata kutsuja muuten, kun on paperivalinta kohdillaan. :)

Kiitti vielä uudelleen noista kaikista vinkeistä, oli myös kiva kuulla sun kokemuksia! :)

 
10. toukokuuta 2013 klo 16.24 , Blogger Inka kirjoitti...

No jep, mullaki vähän himottas välillä tuommonen fontti mutta pitää nyt kattua mihin sitä päädytään, ääk!

Ja ei nuo save the datet taida kovin yleisiä ainakaan Suomessa olla (onkohan sille edes kunnon suomennosta?), mutta mun mielestä ne on tärkeitä siinä mielessä, että kun porukka tulee kauempaa, niin ne saa jo hyvissä ajoin vähän virallisemman tiedon että tuolloin on pileet ja kutsu on tulossa, että voivat sitten ajoissa ostaa lennot. Ja myös sen takia laitetaan nuo, että kun meillä on niin pienet pileet tulossa, niin toivotaan että jokainen vieras pääsee, ja tuo tietysti helpottaa sitä. :)

Ei mullekaan oo tullu koskaan vastaan, mutta tulleepahan ainaki mun kavereille! :D

 
10. toukokuuta 2013 klo 19.01 , Anonymous pärsy. kirjoitti...

ihan toi varaa päivä -kortti på finska :) :D <3

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu