Elämän tähtihetkiä

Stilettikorkokanta-blogin Ulla haastoi minut ja monet muut bloggaajat listaamaan elämänsä tähtihetkiä. Näin ihanasta haasteesta ei voi kieltäytyä, ja päässä alkoikin heti raksuttaa, että mitkä ovatkaan olleet niitä huippukohtia. Ullan listauksessa oli tosi ihania, isoja ja pieniä asioita, käykää ihmeessä kurkkaamassa ne täältä, sillä hymy nousee suupieliin taatusti! :)

Omat juttuni ovat osa melko tavanomaisia, mutta niistähän se elämä koostuu.

kuva

12. asiaa, jotka tulevat ensimmäisenä mieleeni, kun ajattelen hetkiä, jolloin on ollut poikkeuksellisen paljon ilon ja jännityksen perhosia vatsassa: 

1. Marraskuu 2004, kun saavutin neljän vuoden harrastamisen jälkeen mustan vyön Taekwon-Dossa. Kyllähän te tiiätte, musta vyö on aina kova juttu ja silloin se tuntui niin upealta! Muistan, kun kiskaisin vyökokeen jälkeen uuden Dan-puvun päälleni ja kiedoin ensimmäistä kertaa mustan vyön lanteilleni ja siinä viimeisten hikipisaroiden valuessa vielä otsalta sanoin vieressä olevalle ystävälleni rakastavani peilikuvaani. Ei siinä muuta voinut todeta, sillä se onnen tunne oli enemmän kuin ansaittu.

2. Kun sain ajokortin, alkoi elämä. Voi kuulostaa aika huvittavalta, mutta 18-vuotiaalle joka on asunut koko elämänsä 2000 ihmisen pikkupitäjässä josta ei kulje busseja tai muita julkisia yhtään mihinkään, ajokortin saaminen tarkoitti vapautta. Ja siitähän minä kyllä otin kaiken irti.

3. Hetki mun ja Karimin ensitreffien jälkeen. Treffit veny kahdeksantuntisiksi, ja olin niiden jälkeen onneni kukkuloilla eikä sen jälkeen oo menny varmaan päivääkään, ettei oltais oltu yhteydessä. Siitä se ajatus sitten lähti.

4. Puhelu, jossa mulle kerrottiin päässeeni työharjoitteluun Matkailulehti Mondoon. Siihen saakka ajattelin olevani keskinkertainen luuseri, joka ei todellakaan osaa kirjoittaa enkä uskonut millään, että pääsisin työskentelemään Suomen ykkösjournalistien joukossa. Harjoittelupaikan saaminen oli itse asiassa kimmoke tämän blogin aloittamiselle, vaikka näillä asioilla ei olekaan yhteyttä toisiinsa. Tuolloin ymmärsin, että mulla on ihan yhtä hyvät mahdollisuudet menestyä ammatillisesti kuin kenellä tahansa luokkatoverillani.

5. Ensimmäinen kerta New Yorkissa lukeutuu myös mun tähtihetkiini. Reissuun lähdettiin vajaa viikko Mondon harjoittelupaikan varmistumisesta, joten fiilis oli aivan mahtava. Tajusin siinä tepastellessani ensimmäistä kertaa tuon suurkaupungin kaduilla Karim kainalossa, että täällä on hyvä olla juuri tämän ihmisen kanssa. Kumpikin oltiin yhtä innoissamme kaikesta, eikä sen jälkeen olla maltettu odottaa seuraavaa kertaa, kun päästään taas vierailemaan tuossa maailman pääkaupungissa.

6. Tästä olikin heti sitten puhetta, mutta olin niin ylpeä itsestäni käydessäni ensimmäistä kertaa keskustelua saksaksi, vaikka kieli ahdisti ja kielioppivirheitä tuli yksi toisensa jälkeen. Siitä huolimatta selätin pelon 100-0 ja höpötin tuolla mulle äärimmäisen vaikealla ja vieraalla kielellä ongelmitta (no okei, ongelmitta on ehkä vähän liiottelua...).

7. Medianomin papereiden saaminen. Kouluun pyrkiminen oli mulle pikkujuttu, sillä amk ei ollut todellakaan mun ykköstavoite. Yliopiston ovien suljettua huomasin viihtyväni pienessä oamkissa niin hyvin, että ensimmäisen viikon jälkeen en miettinytkään muita kouluja. Valmistuin medianomiksi viidessä vuodessa, mikä on vuosi enemmän kuin ohjeaika, mutta en vetänyt siitä stressiä. Paperit on ihan hyvät, ja vaikka koulu ei mitään sen suurempia ponnistuksia multa vaatinut, olin onneni kukkuloilla esitellessäni todistustani valmistujaisjuhlissa. Tosin vieläkin harmittaa, että munsta ei otettu yhtään kunnon valmistujaiskuvaa!

8. Oman alan vakituisen työpaikan saaminen, ja vielä ennen valmistumista, jos saan lisätä. Ymmärrän olleeni todellinen onnenpekka napattuani unelmien työpaikan ja vieläpä puolta vuotta ennen papereiden saamista. Kaiken lisäksi asiat tuntuvat etenevän myös työrintamalla kokoajan parempaan suuntaan, jos se on edes mahdollista!

9. Jenkkien Road Trip. Meillä oli aivan mahtava porukka, upea reissu, loistava ilmapiiri ja käsittämätön yhteishenki. Kaikki sujui täydellisesti ja jos ei sujunut, niin niistä hetkistä seurasi mahtavia tarinoita ja vitsejä, joille naureskellaan edelleen.

10. 3.Danin saaminen. Aloitin tiukan treenaamisen kolmosen kokeeseen puolta vuotta ennen vyökoetta, ja treenasin kuutena päivänä viikossa siihen asti kunnes tajusin, ettei hommassa ollut mitään järkeä ja vähensin treeneistäni yhden päivän pois ja aloin panostaa määrän sijasta laatuun. Luin hillittömästi Korean historiaa ja tarinoita Taekwon-Dosta, ja kaikki tuo opiskelu ja treenaaminen kannatti, sillä joulukuussa 2011 mulle myönnettiin mun nykyinen vyöarvo, 3.Dan. Olin tuolloin haljeta ylpeydestä ja onnesta, sillä kolmonen merkitsee mulle todella paljon.

11. Jan Vermeerin Turbaanipäinen Tyttö -maalauksen näkeminen Haagissa viime keväänä. Kahdeksan vuotta siihen meni, mutta pääsin lopulta ihastelemaan tuota aivan täydellistä maalausta.

12. 21.heinäkuuta 2012, kun Karim polvistui mun eteen Luulajalaisen työmaan edustalla ja kysyi sen yhden niistä tärkeimmistä kysymyksistä. Vastauksenhan te jo tiedättekin.


Oman elämän lempparihetkien miettiminen oli todella terapeuttista ja mukavaa, ja veikkaan että palaan lukemaan (ja toivottavasti myös täydentelemään) tätä listaa myöhemmin erityisesti niinä hetkinä, kun olo on kurja tai menee muuten vaan huonosti.

Moni oli jo omia tähtihetkiään listannut, ja niitä olikin tosi kiva lueskella. Minä haastan mukaan seuraavat bloggaajat: Ninni, Nella, Riikka ja Jenna, Laura, Salla, Eveliina ja Rimma.